Matkalta ja periltä

Tään päivityksen kirjotin siis jo Pekingin kentällä, mutta seraavasta käykin ilmi miksi en postannut sitä sieltä…


“Väsyneet, mutta onnelliset terveiset Kiinasta, Pekingin lentokentältä! :) Tähän alkuun on pakko kuitenkin mainita pari järkytystä: pääsin nettiin, mutta mitä huomaan?! Facebook ei toimi.. Yritin ja yritin, mutta aina tuli ilmotus, että sivua ei voida näyttää. Googlen avulla sitten sain tietää, että Facebook on bannattu Kiinassa ja mikäli sinne haluis päästä kirjautumaan niin pitäs asentaa koneelle joku 20 dollaria maksava ohjelma netistä. Niin riippuvainen en kuitenkaan oo, et näitä muutamaa tuntia varten oisin tuon ottanu. Ei auttanu muu kuin laittaa parit sähköpostit äitille ja M:lle, että elossa ollaan vaikka Facebookin kautta ei mitään kuulukaan.

Sitten ajattelin, että no nytpä on hyvä aika päivittää blogia, kun aika ei mene pelkästään Facebookissa roikkumiseen. Mitäs käykään sitten, kun yritän avata Bloggeria? Jep, fail-ilmotuksia siitäkin koko ajan, ja Googlen mukaan Bloggerkin on bannissa täällä. Ja mikä tässä myös on ärsyttävää, on se, että en pääse lukemaankaan mitään Blogspotin blogeja! Oikeesti, ensivaikutelma näistä Kiinan systeemeistä ei oo kyllä tään perusteella mikään kovin vaikuttava :D

Sitten kuitenkin yks maailman paras ilouutinen, joka kyllä peittää alleen tään koko nettiärsytyksen! Nimittäin, Henry pääs ylioppilaaksi! Täällä kirjottaa nyt niin ylpeä isosisko, että ei mitään järkee! :) Oikeestaan ihan tuplaylpeä, koska Henryhän valmistuu samalla myös talonrakentajaksi. Nyt on kyllä semmoiset kemut tulossa, että! :D

Sellainen pikakatsaus tään hetken fiilikseen, johon siis sisältyy tunteita laidasta laitaan. Vähän samanlainen oli myös lähtö Sydneystä. Päällimmäisenä tunteena oli tietenkin onnellisuus, tieto siitä että pääsee kotiin ei varmasti voi olla koskaan huono ainakaan sen jälkeen, kun on viettänyt näin pitkän ajan poissa. Toisaalta oli tosi haikeetakin just tuosta samaisesta syystä, eli että kun näitten kahdeksan ja puolen kuukauden aikana oli kuitenkin kerennyt kotiutua Sydneyynkin jo niin hyvin, oli muodostunut kaikki rutiinit, tuntu et etenkin M:n kanssa meni paremmin kuin aiemmin koko aikana ja niin edelleen…

Itse kotoalähtö tapahtui kuitenkin aika nopeasti (ja ehkä ihan hyvä niin, ettei ollu aikaa jäädä vaikka kattelemaan omaa tyhjää huonettaan ja haikailemaan vielä enemmän), kun G tuli kotiin ja ilmoitti, että meidän tiellä on sattunut kolari ja liikenne on aika jumissa. Lähdettiin siis lentokentälle G:n, G:n pojan A:n ja meidän nA:n kanssa, kun M oli siellä jo valmiina töidensä puolesta. Vähän kyllä meinas tulla sydämentykytyksiä tuolla matkalla, kun tosiaan se meidän tiellä ollut kolari tukki liikennettä aika tehokkaasti ja mitä kuulukaan radiosta, kun päästiin Pacific Highwaylle: “There has been a big crash in the Harbour Tunnel and now the traffic is stucked.” Liikenne mateli just niin hitaasti, kun tyyliin joissain painajaisissa, kun näkee unta et on kiire lentokentälle mut ei kerkeäkään sinne. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että vaikka ei todellakaan keretty lentokentälle silleen suositellusti vähintään kaksi tuntia ennen lähtöä, niin check-in jono oli ihan olematon ja pääsin käytännössä kävelemään ihan suoraan tiskille. Huh, kyllä tippui kivi tällaisen kiireenvihaajan harteilta!

Juteltiin siinä M:n ja kumppaneiden kanssa vielä muutama minuutti ja pysyin yllättävän neutraalina… Kunnes M ojensi miulle vielä pienen läksiäislahjan ja kortin ja sanoi ihania kiitossanoja. Sillon nimittäin purskahdin itkuun, eikä ollu edes mikään ihan pieni nyyhkytys :D En pystyny sanomaan mitään, olin niin liikuttunut. Niin ja arvatkaa mikä tuo läksiäislahja oli?! Uusi pala Nominationiin!! Sain sen siis sittenkin! :) G oli kuulemma eilen ajanut koko päivän ympäri Sydneya ja metsästänyt Nominationia myyvää liikettä. Kunhan pääsen kotiin, niin käyn laitattamassa tuon Sydneyn oopperatalon jatkoksi omaan koruuni :) Niin ja siis tuon Nomination-palan lisäksi sain sillon toissailtana siellä dinnerillä kaikkea kivaa Sydney-sälää lähtiäislahjoiksi: kalenteria, muutaman tarran, avaimenperän, suklaakuorrutteisia macadamiapähkinöitä, koalarepun ja mitä kaikkea :D Ja totta kai nuo kaikki oli pakattu Colesin eli meijän ruokakaupan kestokassiin ;) Ihanin kaikista oli kuitenkin tuo kortti, jonka sain eilen. Se oli tosi henkilökohtainen ja selvästi kirjoitettu ajatuksen kanssa. Tuli tosi hyvä mieli!

Kun tuota aikaa ei tosiaankaan ollu hirveesti ylimäärästä, niin kohtahan mie sitten jo istuinkin koneessa. Siinä jotenkin pälkähti mieleen, että nyt mie oon oikeesti lähdössä! Jotenkin oli sellanen levollinen ja rauhallinen olo, sellanen “kaikkensa antanut” fiilis. Ehkä jollain tapaa myös vähän tyhjä olo, kun tajusin et tässä se nyt sitten oli - vastahan miun kone rullas syyskuun alussa kohti Sydneyn lentoaseman ykkösterminaalia. Nyt tavallaan taas yksi jakso elämästä jäi taakse, kun kone nousi kiitoradalta. Sellanen jakso, jonka aikana opin paljon uutta niin uusista ihmisistä, ympäristöstä kuin ihan erityisen paljon itestänikin. Jos miun pitäis kuvailla miun Sydney-aikaa yhdellä sanalla, niin se olisi kasvattava.

Lento Pekingiin kesti noin 12 tuntia ja onneks sain nukuttua melko hyvin. Siitäkin huolimatta tosin oon tällä hetkellä tosi väsy, varmasti sellasta henkistäkin väsymystä ilmassa. Yritän kuitenkin sitten saada nukuttua taas tuolla Peking-Arlanda -välillä, että illalla en ois ihan sippi kun tulen Suomeen! Tai no, vaikka menisin näillä samoilla silmillä niin oon ihan varma et piristyn kuin jostain taikaiskusta, kunhan nään tutut kasvot vastassa lentokentällä! :) Vähän muuten meinas ruveta stressikäyrä nousemaan, kun Sydneyn lentokentällä se virkailija sano, että se voi antaa miulle boarding passit vain Arlandaan asti, et miun pitää käydä sieltä sitten uus viimiselle välille kun lentoyhtiö vaihtuu. Niin ja mikäs se miun vaihtoaika siellä olikaan? Ai niin, ruhtinaalliset 45 minuuttia! M sitten sanoi, että kysäise Pekingin kentältä jos ne vois kuitenkin jo antaa sen viimisen boarding passin niin onneks sain äsken sen! Vähäsen helpottaa tuota jatkolennolle kerkeämistä Arlandassa. Tää Pekingin virkailija kyllä mietiskeli, että niinköhän ehdin tuolle Tukholma-Helsinkin -lennolle just tuon minimaalisen vaihtoajan takia, mutta toisaalta kun nuo miun lennot on samalle lipulle myyty niin se on sitten lentoyhtiön homma hankkia miulle korvaava lento mikäli missaan tuon alkuperäsen.

Harmittaa kyllä älyttömästi, kun en nyt pääse pestaamaan tätä päivitystä heti :( Ja se, etten pääse Facebookiin, kun nyt ois ollu niin hyvää aikaa vastailla teidän kaikkien viesteihin siellä. Ja Blomien lukeminenhan on tunnetusti parasta ajanvietettä. Ei vissiin auta muu kuin yrittää keksiä jotain muuta nettitekemistä nyt. Kello alkaa olla kohta jo yhdeksän, eli eihän tässä positiivisesti ajateltuna oo enää kuin noin neljä ja puoli tuntia boardingiin :D”


Nyt siis kotona pienten mutkien kautta… Kaikki meni hyvin siihen asti, kun Arandasta Helsinkiin lähtevässä koneessa ilmoitettiin olevan niin paha moottorivika, ettei kone pääse koko päivänä liikenteeseen. Siitä johtuen sitten saavuinkin Helsinkiin viitisen tuntia suunniteltua myöhemmin - Kööpenhaminan kautta! Nyt jo melkein naurattaa, mutta kun soittelin Tukholmasta väliaikatietoja äitille, niin en voinu muuta kuin itkee kun olin ihan et: “Mie haluun jo kotiin, oon niin väsyny!” Ja mikä harmittaa eniten on se, että Jenna-Mari ja Satu oli ollu minuu vastassa Helsinki-Vantaalla sillon aiemmin illalla, kun miun ois alkuperäsen aikataulun mukaan pitäny saapua sinne. Ihan älyttömän ihana idea teiltä tytöt, arvostan niin mielettömän paljon ja voitte uskoo et jos oisin ite voinu vaikuttaa asiaan niin oisin tosiaankin ollu mieluummin halimassa teitä siellä kuin menossa kohti Kööpenhaminaa!

Nyt oonkin siis jo onnellisesti kotona, kun ajeltiin äitin ja Kyöstin kanssa Helsingistä aamuyön tunteina. Miun “sisäinen kello” on ihan sekasin, kun noilla lennoilla tuli nukuttua niin epäsäännöllisesti ja automatkalla riitti kyllä juteltavaa enemmän kuin tarpeeksi! Äsken yritin saada unenpäästä kiinni, mutta arvatkaa onnistuuko se, kun tuntuu et kotonakin kaikki on taas ihan “uutta” ja tekee mieli tehdä vähän sitä ja tätä :) Meillä on tarkotus lähtee äitin kanssa aamupäivästä keskustaan, joten saatan kyllä kulkee siellä aikamoisena herrahakkaraisena :D Mut jotenkin en vaan “raaski” nukkua nyt, kun on niin ihana fiilis ja jotenkin vaan haluun nauttia ihan kaikesta: on vaan niin upeeta vaikka pelkästään kattoo ikkunasta ulos ja nähdä ihana aamuaurinko, oma järvenrantamaisema, keväisen vihreet lehdet puissa… Rakastan Suomea ja omaa kotia!