Maailman isoin ikävä

”Tasan kolme vuotta sitten oli miun elämäni rankin päivä. Toisaalta just sen ansiosta oon oppinut arvostamaan entistä enemmän elämääni ja jokaista aamua, johon saan herätä terveenä. Kiitos kaikista ihanista muistoista, isi ♥”

Noilla sanoilla kiteytin fiilikseni Facebook-profiilissani tänään. Isin kuolemasta tulee siis tänään kolme vuotta, ja taas kerran huomaan ajattelevani miten nopeasti aika menee! Toisaalta tuntuu, että tapahtuneesta voisi olla jo pidempikin aika, mutta samalla tuntuu siltä että voisin vain ottaa puhelimen käteen ja soittaa iskälle, että: ”Terveisiä Australiasta!”

Nää kolme vuotta on ollu miun elämässä sellasta aikaa, että oon laittanut elämänarvoni ihan uuteen järjestykseen. Tai oikeestaan miun arvot on ollu omasta mielestäni aina kohdillaan ja oikeassa järjestyksessä, joten pitäisi varmaan sanoa, että arvomaailmani on vain vahvistunut. Kun tapahtuu jotakin niin pysäyttävää kuin läheisen ihmisen kuolema, on pakko seisahtaa ja pohtia asioita ihan uudelta kantilta. Oikeastaan ois varmaan aika outoa, jos niin ei tapahtus jo ihan automaattisestikin? Läheisten ihmisten olemassaolo ja oman terveyden merkitys ovat ainakin sellaisia asioita, joiden merkitys on kasvanut entisestään.

Näiden kolmen vuoden ajan oon tutustunu aika paljon lisää itteeni, tehnyt matkaa ”sisimpääni”. Vaikka välillä on ollut ihan suunnattoman rankkaa ja monet asiat on tuntunu ihan kohtuuttomilta, niin samalla on myös vahvistunut usko siihen, ettei meille anneta täällä enempää kuin jaksetaan kantaa. Mielestäni oloa helpottaa jo sekin, että uskoo asioiden kyllä järjestyvän - ne nimittäin järjestyvät! Sen lisäksi, että lähimmäisistäni on tullut miulle entistä tärkeämpiä, niin oon omasta mielestäni oppinut myös tervettä itserakkautta. Miulla on lupa elää omaa elämääni niin kuin haluan (totta kai toisia loukkaamatta tai vahingoittamatta) eikä kenelläkään oo oikeutta arvostella miun tekemiä valintoja. Jos ne osoittautuu huonoiksi niin itsepä niistä sitten kärsin. Enemmänhän kärsisin varmasti siitä, jos pyrkisin elämään koko elämäni toisia miellyttäen ja muiden pillin mukaan tanssien - ja sitten omalla kuolinvuoteellani tajuaisin esimerkiksi että miten monet unelmat on jääneet sen takia toteuttamatta.

Tää Australiaan lähtö oli esimerkiksi yks sellanen juttu, josta oon unelmoinu niin kauan kuin muistan. Jo tässä vaiheessa voin sanoa, että tää on ollut yks miun elämäni parhaista ratkasuista enkä oo katunu hetkeäkään että tulin tänne. Kun unelmansa sanoo ääneen, ne konkretisoituvat ja ollaan jo yhtä askelta lähempänä niiden toteutumista :) Olen elävä esimerkki siitä! Vielä kun unelmansa toteuttamiseen saa kannustusta läheisiltä ihmisiltä, ei se ole loppujen lopuksi kuin mennä ja tehdä vain. Tiedän muuten, että iskäkin ois ihan varmasti tsempannut minua lähtemään, koska joskus hän heitti idean kielikurssista tai vaihto-oppilasvuodesta. Silloin en ollut vielä valmis, mutta ajatus jäi kytemään ja nyt elän sitä todeksi :)

Vaikka pahin suru on jo käsitelty, niin ikävä on silti ihan suunnaton ja sellaisena se varmasti pysyykin. Mielestäni saa ikävöidä, kunhan sille ei anna liikaa valtaa ja pystyy jatkamaan elämäänsä. Miusta tuntuu siltä, että kun oon kokenut sen maailman suurimman ikävän, äärettömän rakkaan ihmisen menettämisen, niin esimerkiksi miun koti-ikävä on täällä senkin takia ihan siedettävissä sfääreissä. Vaikka muutama tuskallinen ikävänhetki on ollutkin, niin tiedän että loppujenlopuksi näen äitin ja Henryn sekä lukemattomat muut tärkeät ihmiset kuitenkin ennemmin kuin arvaankaan. Heitä en ole menettänyt mihinkään, tämä ikävä ei ole loputonta.

Kaikista suurin kiitos siitä, että oon selvinnyt näin hyvin kuuluu luonnollisesti äitille ja Henrylle. Meillä on kotona niin hyvä olla ja niin avoin ilmapiiri, että voin väittää monen olevan siitä jopa kateellinen. En edes uskalla kuvitella miten hukassa olisin itseni kanssa, jos kotona olisi vaiettu kaikesta ja jatkettu elämää ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vaikka meillä kaikilla on ollut tosi rankkaa, niin yhdessä on selvitty kaikesta aina pienellä huumorilla höystettynä ;) Sen lisäksi meillä kolmella on niin paljon hyviä ihmisiä ympärillä, että kiitollisuuttani siitäkin en voi edes sanoin kuvailla!

Siispä yhteenvetona: mikään asia ei oo niin paha, etteikö elämä sen jälkeen jatkuisi. Surulle pitää antaa oma aikansa, mutta ei jäädä rypemään siihen. Kaiken ikävän alta löytyy hyviäkin asioita vaikka joskus saattaa tuntua siltä, että niitä täytyisi ihan etsimällä etsiä. Oman itsensä ja toisten ihmisten rakastaminen on miun mielestä hienointa, mitä kukin meistä voi tässä elämässä tehdä. Omasta mielestäni mie oon näine kokemuksineni aika pätevä sanomaan, että elämä kantaa :)

Kiitos isi siitä ajasta, joka vietettiin yhdessä ja niistä kaikista ihanista muistoista, jotka ovat vieläkin ihan kirjaimellisesti miun matkassa mukana <3

Haluaisko joku ruveta keksimään miulle otsikoita?

(...ne on nimittäin aina vaativin osuus tässä bloggailussa!)

Mitä, onko nyt jo keskiviikkoilta? Elin ihan tiistaissa kunnes äsken tajusin että tässähän on viikko (TAAS!) jo puolivälissä. Aika menee täällä ihan älyttömän nopeesti vaikka mitään sen erityisempää tekemistä ei viime päivinä ole ollutkaan. Niin monta kertaa oon huomannut täällä, että taas on ilta ja olevinaan vasta äsken heräsin!

Tää viikko on ollut meillä kotona siis vähän erilainen, kun poikien isä S tuli tänne. Loma jatkuu pojilla vielä ensi viikon, ja voi olla että S on vielä sen ajan täällä. Miun hommat kyllä helpottuu ihan huomattavasti, kun hän kuskaa poikia harrastuksiin ja käy poikien kanssa esimerkiksi ulkona syömässä, joten mie lähinnä pesen pyykkiä ja kokkaan itselleni syömistä :D Ei paha! Toisaalta tää tilanne on samalla aika hmm…stressaava? En oo varma onko stressaava nyt ihan kaikista osuvin sana, mutta kuitenkin kun kukaan ei tunnu tietävän varmaksi S:n suunnitelmia (vähiten hän itse), joten vaikka olen ”vapaalla”, niin en silti uskalla sopia omia menojani seuraavaa päivää pidemmälle. Sen lisäksi M ei selvästikään nauti tästä tilanteesta, mikä on toisaalta aika ymmärrettävää. Exän kanssa samassa talossa oleminen voi näköjään olla aika kuumottavaa. Olen kuitenkin tosi hyvilläni poikien puolesta, että he saavat viettää nyt reilusti aikaa isänsä kanssa, koska he eivät tapaa kovin usein, S nimittäin asuu ulkomailla ja vaikuttaa olevan kovemmankin luokan kiireinen bisnesmies.

Eilen M möi miun käytössä olleen auton, mikä tarkoittaa siis sitä että saan kohta uuden! :) Jeejee! Maasturi vaihtuu pienempään ja taloudellisempaan vaihtoehtoon, mikä kelpaa miulle kyllä tosi hyvin. Esimerkiksi parkkihalleissa ajo ja parkkeeraushan on sen jälkeen kuin lastenleikkiä ;) Eilen muuten käytin autoa iltapäivällä vielä korjaamolla, eli ylitin taas kerran itseni ;) Tilanne oli aika jäätävä, kun menin korjaamolle ja neljä miestä tapitti minua ja yritin siinä sitten englanniksi selittää mitä autosta pitäisi korjailla :D Mutta asia tuli selväksi ja ehkä siis jatkossa voin Suomessakin lähteä hoitamaan autoon liittyviä asioita ilman Henryn seuraa ;)

Tänään tapasin yhtä uutta saksalaista aupparia, V:tä. Tuossa aiemmin kun sanoin että S:n täällä olo toisaalta helpottaa, toisaalta vaikeuttaa suunnitelmieni tekoa ilmeni muuten esimerkiksi juuri tässä. Olin sopinut V:n kanssa treffit, koska M oli luvannut miulle day offin. No eikös sitten eilen illalla nA ilmoittanut, että hänen tennispelinsä jatkuvat vielä tänään ja miun pitäs kuskata se sinne. Laskin mielessäni yhdestä kymmeneen ja mietin että eihän nyt... Sitten jostain pälkähti päähäni ettei miulla oo enää autoa joten: ”Sori, en varmaan voi kyllä nyt viedä!” :D Onneksi, koska muuten oisin saattanut joutua taas perumaan tapaamiseni, viimeksi kun miun piti nähdä V:tä niin vA sairastui ja miun piti jäädä sen takia kotiin. Treffimme siis onnistuivat ja V osoittautui ihan huipputyypiksi! Täällä on niin kivaa tutustua uusiin ihmisiin, koska kukaan ei tiedä siun elämäntarinaa eli kellään ei oo varsinaisesti mitään ennakko-olettamuksia (tai -luuloja). Se tekee miun mielestä uusiin ihmisiin tutustumisesta just niin mielenkiintosta, kun ei oikeesti tiedä siitä toisesta mitään entuudestaan ja toiseen tutustumisen ”kehitystä” voi seurata ihan konkreettisesti :) Miekin varmasti tunnen joskus puolen vuoden päästä nää kaikki tapaamani uudet ihmiset niin erilailla kuin tälleen ekan tapaamisen jälkeen.

Yhteenvetona siis kaikki menee täällä edelleen tosi mainiosti, ei oo mitään syytä valittaa yhtään mistään :) Pienestä (lue: kylmästä ja navakasta) kevättuulesta huolimatta aurinko paistaa koko ajan lämpimämmin ja voitte uskoa miten paljon mie nautin!

Enjoy yourself live for once

Takana ihan mahtava viikonloppu! Perjantaina työvelvollisuudet hoidettuani kipitin Chatswoodiin ja otin junan Wollstonecraftiin. Keskiviikkona tapaamani N oli vastassa ja jatkoimme hänen luokseen, jonne tuli myös F (toinen keskiviikkona tapaamani auppari) töistä päästyään. Asetelma ei ollut ollenkaan huono, kun N:n talo oli tyhjillään ja hänen hostvanhempansa olivat jättäneet baarikaapin täyteen skumppaa, olutta ja viiniä :D Ja vielä lähtiäisiksi vannottaneet meitä juomaan niitä niin paljon kuin huvittaisi. Alkaa tuntua siltä, että saatan jopa tottua täällä skumpan ja valkkarin makuun, joista olen saanut ennen lähinnä vain kylmiä väreitä. Olutta en kyllä edelleenkään voi sietää!

Illan edetessä tyhjensimme baarikaappia tasaista tahtia ja lähdimme jatkamaan iltaa Cargobariin cityyn. Tuli tanssittua kyllä näiden kaikkien kolmen Sydney-viikon edestä ja hauskaa oli! Kunnon kreisibailausta pitkästä aikaa välillä ihan ihmeellisenkin musiikin tahdissa, mutta silti niin parasta! Onneksi olimme baarin jälkeen ensimmäisten joukossa yöbussijonossa niin saimme istumapaikat, jotka oli kyllä niin tarpeen neljän tunnin taukoamattoman tanssimisen jälkeen. Bussista jäimme St. Leonardsin asemalla ja sen jälkeen pizzerian kautta N:n luokse siskonpetiin nukkumaan pääsy oli jotain niin luksusta!

Eilisaamu menikin sitten leppoisissa tunnelmissa N:n poolilla, josta lähdimme F:n kanssa yhtä matkaa juna-asemalle. Kotona olin joskus kahden maissa ja kehittelin samalla päässäni suunnitelmaa siitä, miten tulen selviämään hereillä illan babysittauskeikasta. Päiväunia en kerennyt nukkumaan, kun kävimme vielä M:n kanssa kaupassa ja teimme muita kotihommia.

Puoliunessa lähdin sitten seitsemän maissa naapuriin lastenvahdiksi. Olen tavannut naapurimme muutaman kerran aiemmin ja saanut heistä tosi mukavan kuvan, jota eilisilta vain vahvisti entisestään! Neljästä lapsesta kotona oli kaksi, vauva ja yhdeksänvuotias N-tyttö. Vauva olikin jo yöunillaan, joten vietimme N:n kanssa kivaa tyttöjeniltaa hömppäleffan, limpparin ja hiustenlaiton merkeissä. Totta kai juttelimme myös pojista kuten asiaan kuuluu ;) Jossain vaiheessa elokuvan katsomista olin taas lähellä tirauttaa parit onnenkyyneleet, kun istuimme N:n kanssa vierekkäin sohvalla fleecehuopien alla hämärässä olohuoneessa. Kaikki tuntui jotenkin niin tasapainoiselta ja hyvältä, se hetki oli jotenkin niin täydellisen rauhoittava :) Naapurista lähtiessäni melkein nolotti ottaa vastaan elämäni helpoimmat 45 dollaria, koska olin juuri viettänyt taas yhdet parhaimmat Sydney-hetkeni. Kotiin päästyäni otin melko pian suunnakseni oman sängyn. Vetäisin kasvoilleni Frankfurt-Abu Dhabi -lennolta saamani eyemaskin, ettei aamulla aurinkokaan häiritsisi ja nukahdin onnellisena ja tosi kiitollisena.

Kiitos zoomauksesta vA...

 

Tänään kevään ensimmäinen rantapäivä Frehswaters-beachilla (josta tämän postauksen kuvat on napattu) kruunasi koko viikonlopun. Rantapyyhkeellä makaillessani tajusin ehkä ensimmäistä kertaa ihan oikeasti että hei, mie oon Ausseissa elämässä todeksi yhtä suurinta unelmaani ja tää on niin älyttömän siistiä! Oon niin kaukana kaikesta tutusta, turvallisesta ja rakkaasta, mutta ajatuksissa kuitenkin tosi lähellä. Tajusin miten paljon rakastan miun elämää sekä täällä että kotona Suomessakin! :)

Siispä:

Ikävää ja iloa

Tänä aamuna oli neljäs itkuikävä. Viime päivät oon vähän potenut tekemisenpuutetta, minkä takia on tullut ajateltua paljon enemmän myös kotia, Suomessa olevia rakkaita ihmisiä ja kaikkea tyyliin ”jos nyt olisin kotona, niin…”. Tänä aamuna tuo pinnan alla kytenyt ikävä sitten purkautui ja sain jonkun ihmeellisen itkukohtauksen. Mietin, että miten älyttömän yksin loppujenlopuksi olenkaan täällä, vaikka ympärille on jo rakentunut sosiaalista verkostoa ihan huipputyypeistä. Oli sellainen olo, että antaisin mitä vaan jos nyt pääsisin halaamaan äitiä!

Ei oo muuten Sydneyn ainut mäki! Oon tottunut siihen, että suurkaupungit on aina yhtä tasaisen lättäniä, mutta toisin on täällä.. Nuo mäet kuvastaakin hyvin myös sitä, miten ylösalaisin miun fiilikset täällä aina menee ;)

Ikävääni on varmasti kasvattanut myös se, kun näen jatkuvasti miten paljon ja vilpittömästi M rakastaa poikiaan. Ihan kuten meilläkin kotona, täällä halataan monta kertaa päivässä ja annetaan hyvänyönsuukot. Aamuinen itkuni oikein yltyi siitä, kun mietin ettei täällä oo ketään miulle ihan oikeesti tosi rakasta ja läheistä ihmistä halaamassa tai lohduttamassa saati sanomassa sitä miten rakas olen. Onneksi saan kuulla sen kuitenkin päivittäin kun kirjoitellaan äitin kanssa, mutta ei se silti sama asia ole kuin että joku olisi tässä vieressä, ottaisi kainaloon ja sanoisi nuo kolme niin merkittävää sanaa.

Oon niin fiiliksissä, kun kaikki kasvit alkavat parhaillaan puhjeta kukkaan :) Kelpaa näitä teitä aina kävellä kukkia ihastellen ja tuoksutellen!

ONNEKSI olin sopinut tälle päivälle treffit kahden muun aupparitytön, N:n&F:n kanssa. Muuten olisin varmaan vielä tälläkin hetkellä ihan ikävän kourissa.. Noista muuten N oli se, joka miun piti tavata jo pari viikkoa sitten, mutta missasin sen oikean Colesin! :D Tällä kertaa sovimmekin sitten niin pomminvarman tapaamispaikan Chatswoodin Westfieldiin, ettei edes tällainen ”Miten päin tätä karttaa pidetään?” -suunnistaja voisi erehtyä siitä :D Nämä tytöt olivat sellaisia, että olin kyllä heidän kanssaan täysin samalla aaltopituudella heti siltä istumalta! Tytöt eivät luojan kiitos olleet sellaisia true-auppareita, joiden kanssa ei olisi voinut jutella mistään muusta kuin heidän au pair -perheistään tai vaihtaa lastenviihdyttämisvinkkejä. Kolme tuntia meni yhdessä hujauksessa kahvitellen ja kauppoja kierrellen ja sovittiin, että perjantaina mennään F:n kanssa N:n luokse ja illalla lähdetään katsomaan cityn yöelämää :) Tyttöjen kanssa hengaillessa oli ihan hämmästyttävää huomata taas kerran myös se, että oikeastaan olen ihan hyvä englannissa. Kun on porukassa, jossa se on ainut yhteinen kieli niin ei edes hirveästi tule ajateltua sitä että miltä oma puhe kuulostaa.

Kotimatkani varrelta tämäkin kuva. Takana näkyvät korkeat rakennukset ovat Chatswoodin keskustaa.

Töiden kannalta nämä lähipäivät ovat olleet siis semirentoja ja sama linja jatkuu, kun pojilla alkaa perjantaina kahden viikon loma, jolloin S (poikien isä) tulee tänne. Poikien jälkimmäinen lomaviikko on miullakin käytännössä lomaa, koska A:t lähtevät silloin isänsä kanssa Sydneystä pohjoiseen sukulaistensa luokse. Olen kyllä vähän miettinyt laittavani jonkun babysitting-ilmoituksen nettiin, kun joskus nää päivät tuntuu oikeesti vähän turhan iiseiltä.. Mutta toisaalta parempi näin päin, kuin että olisin täällä täyspäiväisesti joku siivoojakokkiautokuskilastenhoitajavessanpesijä!

Tässä on meidän kadun postipoika! :D Tulee aina niin reippaan näköisenä vastaan, niin oli pakko napata kuva siitä. Sillä ainakin tuntuu töitä riittävän, pitäisköhän ilmoittautua apulaiseksi?! ;)

Relax

Ihanan rentouttava nollailuviikonloppu takana! Poikien perjantainen tennisturnaus jatkui vielä lauantain ja sunnuntain, mutta mie ajattelin käyttää oikeuteni viikonloppuvapaisiin ja jäädä kotiin. Oli oikeestaan tosi ihanaa olla vain nuo kaks päivää - aamulla herätyskello ei soinut seittemältä eikä omia menoja tarvinnut aikatauluttaa poikien koulun tai harrastusten mukaan. Ja mikä tässä viikonlopussa oikeastaan oli kaikista parasta, oli se, ettei mitään menoja ollut! Jotenkin nää pari ekaa viikkoa on ollu aika hektisiä, kun kaikki ympärillä on uutta. Vaikka ei tekisikään mitään sen kummempaa, niin ei tää henkisesti oo ihan maailman helpointa. Muista tämä, opettele tuo, hoida se asia…

Lauantaina hankinkin sitten jo ensimmäiset pienet rusketusrajat takapihallamme ;) Aurinkorasvan käyttö olisi varmaan ihan hyvä idea jos en halua toista kertaa herätä unestani siihen, että miten ihmeessä tuohon käsivarteen polttelee ja pistelee tuolleen oudosti :D Ensi kerralla sitten! Lauantaina paistoin myös pari kakkua nA:n synttärijuhliin. Nuo surullisen kuuluisat juhlat olivat neljän pojan yhteiset lauantai-iltana, joihin nA ei kuitenkaan itse koskaan päässyt myöhästyneen tennispelinsä takia! Voi toista! Kakku juhliin kuitenkin vietiin ja juhlien loputtua yksi kolmesta muusta päivänsankarista toi jämäpalat tennistähdellemme. So sweet.

Eilisen olin, olin ja olin. Illalla tosin pyöritin kolme koneellista pyykkiä, kun oli vähän sellainen olo että ehkä tässä voisi jotain tehdäkin.. Täällä muuten kuivuu pyykit tosi hitaasti, nytkin vielä vuorokauden jälkeen osa pyykeistä on kosteita! Jos ulkona on yhtään kostea ilma, niin sen kyllä huomaa sitten sisäilmassakin.

Tämä päivä on mennyt sitten taas perinteisesti poikien koulun ja harrastusten välillä suhatessa (ja Henrylle isosiskollisia tsemppiajatuksia enkun kirjoituksiin lähetellen :)). Illalla ajoin ekaa kertaa Hornsbyyn, jonne on kilometrejä jotain 16, mutta aikaa sinne ajamiseen menee noin 40 minuuttia. Tenniskentät sijaitsevat siellä Westfieldin eli megaison ostoskeskuksen vieressä, joten ajattelin kuluttaa tuon kaksituntisen shoppaillen. Ajatuksena ihan hyvä, mutta kaikki kaupat ruokakauppoja ja K-Martia lukuun ottamatta olivat menneet puoli kuudelta kiinni, kun varttia vaille kuusi astelin ostariin sisälle. Pakkohan sieltä oli jotain shoppailla kerta shoppailemaan ajattelin lähteä ja niinpä kotiutin K-Martista kynsilakan ja kasvojenpuhdistusliinoja. ”Jee!”

Äsken syötiin vielä dinneriä ja nyt tuntuu siltä, ettei unta tarvitse kovin pitkään tällä täydellä mahalla odotella!

Hämmästyttää, kummastuttaa

Pari viime päivää ovat menneet tällä puolella palloa aika normirytmillä: poikien kuskausta kouluun ja harrastuksiin ja pieniä kotitöitä. M oli tänään kotona, koska pojilla oli äsken illalla tennisturnaus Penrithissä, jonne on täältä noin tunnin ajomatka. Päivällä käytiin kaupassa Chatswoodin keskustassa ja vitsit mie oon ihan lumoutunu Aussien Targetiin! Se mielikuva mikä miulle jäi Jenkeistä siitä kaupasta on kyllä muuttunu ihan kokonaan! Floridassa Target oli kuin Kiteen Tokmanni sata kertaa sotkusempana, mutta täällä sitä vois verrata jopa Sokokseen. Trendikästä tai ei, mutta jotenkin oon jo aika varma mistä tulen ostamaan aika paljon vaatteita ja kosmetiikkaa tämän reissuni aikana.

Toinen silmäänpistänyt juttu tänään oli se, kun käytiin hakemassa vA vankil…koulusta. Oikeesti jo se, että täällä täytyy käyttää koulupukua on miusta jotenkin niin vanhanaikasta ja sitten se, minkälaisia laitoksia suurin osa kouluista on täällä! Ihan oikeasti ne vaikuttaa enemmän vankiloilta kuin kouluilta. Tänäänkin vA odotti meitä jossain toimistohuoneen tyyppisessä, ja koska hän joutui lähtemään koulusta tuntia ennen kuin se olisi oikeasti loppunut, niin piti täyttää paritkin eri lomakkeet. Lomakkeet piti palauttaa yhdelle tiskille, jossa virkailija tulosti oppilaan omalla kuvalla varustetun kuitin, jossa oli tiedot poistumisajasta ja -syystä. Siinä sitten vähän ääneen ihmettelin näitä paikallisia käytäntöjä, niin M sanoi että tämän lisäksi sääntöjä on vielä paljon lisääkin. Esimerkiksi jos oppilas on minuuttiakaan myöhässä koulusta tai oppitunnilta, niin vanhemmille/huoltajille lähtee automaattisesti tekstiviesti asiasta. Ja mitä koulujen ulkonäköön tulee, niin ihan ihmettelen voiko sellaisten betonirakennusten uumenista löytyä oikeesti yhtään opiskelumotivaatiota? Sen lisäksi koulujen piha-alueet on täällä useimmiten pelkkää asfalttia ja kiipeilytelineet, keinut ja vastaavat pelkkiä oppilaiden haaveita. Opettajia puhutellaan neiteinä, rouvina ja herroina. Läksyksi saattaa tulla kirjoittaa a4-kokoisen vihkon sivu täyteen samaa sanaa niin monta kertaa kuin se sivulle mahtuu (monta!!).

Ero suomalaisiin kouluihin on myös se, että täällä ei ole ollenkaan kouluruokailua, vaan lounas pitää ottaa kotoa mukaan. Joissakin kouluissa, kuten nA:n koulussa, toimii ”ravintola”, josta voi tilata lounasta. Se toimii niin, että oppilas ottaa aamulla kotoa mukaan paperipussin, lunch bagin, kirjoittaa siihen oman nimensä ja aterian nimen sekä laittaa tasarahan pussin sisälle valmiiksi. Ihmetystä kyllä herättää se, minkälaista ruokaa koululta voi tilata.. Ei ihme, että australialaiset ovat nykyisin maailman ylipainoisin kansa, jos primary schoolista asti totutaan syömään pelkkiä hampurilaisa majoneesilla ja juustolla tai uppopaistettuja ja friteerattuja kananugetteja muutamia mainitakseni. Ällöttävää.

Eroja on vielä paljon enemmänkin, mutta tuossa joitain mitkä tuli näin päällimäisinä mieleen. Ollaan oikeesti onnellisia suomalaisesta koulujärjestelmästä ja se kouluruokakin on siellä tottapuhuen tosi hyvää! Harmi, ettei tuolle kaikelle osannut antaa omana kouluaikanaan niin paljon arvoa kuin se olisi ansainnut. Taas kerran: täytyy mennä kauas, jotta näkee lähelle.

Kaikki on jättebra!

Tänään on ollu ehkä yks miun parhaimmista ”työpäivistä”! :) Työpäivistä lainausmerkeissä sen takia, etten koe kovinkaan työlääksi tätä nA aamulla kouluun ja iltapäivällä kotiin –tahtia. Noiden lisäksi pari kertaa viikossa olevat poikien tennistreenit ei nekään oikein tunnu missään. Mutta tänään oon kokenu olevani oikeesti hyödyksi täällä ja sen lisäksi oon saanut itelleni taas niin älyttömän paljon onnistumisen kokemuksia, että oon tällä hetkellä ehkä maailman onnistunein ihminen koskaan! ;)

Aamupäivällä lähdin matkaan ja ekana vein auton pesulaan. Ne toimii täällä sillä systeemillä että ajat sinne parkkiin ja luoksesi hyökkää heti joku tyyppi ja kyselee minkälaisen pesun autolle haluat jne. Sitten se sanoo paljonko pesussa menee ja antaa kuittilappusen, jonka mukaan käydään maksamassa ja jolla saa auton sitten pesun jälkeen takaisin. Ihan vain vertailun vuoksi, niin täällä autonpesu sekä sisä- että ulkopuolelta maksoi 45 dollaria. Ei kai sinänsä kovin paha, että jälki oli todella siistiä ja työn tekee ihmiset, eivätkä mitkään ABC-asemien (aina epäkunnossa olevat) pesukoneet.

Sillä aikaa, kun auto oli pesulassa menin käymään postissa. M:lle oli tullut paketti, jonka lupasin hakea kun kuitenkin tuolla Chatswoodin keskustassa liikuin. Paketti olikin vähän isompi kuin olin ajatellut ja sitten kantelinkin kainalossani sellaista ”mustaa laatikkoa” pitkin Chatswoodin katuja :D Onneksi autopesulaan ei ollut ihan tuhottoman pitkä matka! Ja postissa sain niin leppoista palvelua, että aussien pisteet nousee kyllä taas kerran! :)

Seuraava etappi olikin itselleni ehkä se kaikista jännittävin. Ajoin nimittäin autolla ison ostoskeskuksen parkkihalliin! En voi edes sanoin kuvailla sitä voittajafiilistä mikä oli, kun olin parkkeerannut autoni ja sammutin sen. Parkkihallit on miulle jo Suomessakin vähän kuumottavia paikkoja, niin mites sitten täällä missä tää liikenne muistuttaa jo aika pitkälti hyvin amerikkalaista ja missä parkkihallit on ihan täynnä autoja olipa vuorokaudenaika mikä tahansa. Mutta mie tein sen! Nyt kohteenani oli siis ruokakauppa, jonka HeVi-osaston tarjoamaa silmänruokaa nauttiessa vierähti taas helposti tovi jos toinenkin.

Kaikki jutut meni siis tänään ihan nappiin ja eilisen semimasennus-koti-ikäväpäivän jälkeen tuntu kyllä niin hyvältä! :) Suhteessa nää miun täänkin päivän highlightit on aina pieniä, mutta miulle tässä hetkessä kuitenkin niin isoja. Sen lisäksi, että huomaan koko ajan et miten hyvin pärjään täällä kaiken uuden keskellä, niin oon huomannut (taas kerran), miten täällä osaa nauttia ihan kaikista pienimmistäkin asioista! :)

Monsuuni

Ei, Sydneyssä ei siis todellakaan aina paista aurinko tai ole hellettä, sen on taas tämä päivä osoittanut. Vettä on satanut koko päivän niin kovasti, että Suomessa tällaista tapahtuu ehkä kerran kesässä. Ja vielä koko päivän, voi huoh! Mutta paikalliset on ilmeisesti tottuneet tähän: sen lisäksi että kun täällä TUULEE niin täällä sitten kuulemma myös SATAA kun sataa.

Yritin vähän ikuistaa tätä semimonsuunia yhdeltä parvekkeistamme, mutta kuvat eivät taida välittää kuin enimmäkseen tuota sään harmautta..

Ulkona vallitsevasta ilmasta johtuen tää päivä onkin mennyt sisähommissa. Olin suunnitellut tälle päivälle ruokakaupassa käymistä ja auton pesettämistä (sekä ne peruuntuneet auppairtreffit), mutta jätän ne ihan suosiolla huomiselle. Jääkaapissa on vielä sen verran ruokaa, että selvitään tää ilta hengissä ja auton pesu sadesäällä..no niin. VA on jo paremmassa kunnossa kuin eilen, eikä miulla oo ollut ainakaan mitään oireita että tauti ois tarttumassa. Huh! Kammoan nimittäin oksennustautia enemmän kuin melkein mitään muuta ja yleensä miulle tulee paha olo jo pelkästään siitä, jos vaikka kuulen että joku on kyseisessä taudissa.

Pyykkien laitto alkoi jossain vaiheessa tuntua jo aika kyllästyttävältä, niin päätin ruveta koluamaan jääkaappia ja tehdä sään harmauden vastapainoksi jotain värikästä. Avocadosalaattia, nam! Täällä kaikki vihannekset, kasvikset, hedelmät jne. on ihan mielettömän hyviä ja syönkin niitä kyllä päivässä ihan yhtä mielettömät määrä! Esimerkiksi jo pelkkä jäävuorisalaattikin maistuu enemmän kuin vedelle ja entä vesimeloni..niiiiin punaista ja mehukasta ja raikkaan makuista (harmi, että aamulla söin sen loppuun kun luulin vielä pääseväni kauppaan tänään!). Avocadotkin ovat samalla tavalla raikkaan maukkaita kuten Brasiliassa, eivätkä tikkumaisia ja mauttomia kuten Suomessa aina silloin tällöin. Tästä teemasta voisin siis jatkaa ihan loputtomiin! Mutta pääpointti on siis se, että nuo luonnon antimet maistuvat siltä että ne on kerätty kypsinä eikä ne oo kypsyny kuljetusmatkan varrella monien tuhansien kilometrien aikana.

Oikeastaan nää sadepäivätkin on välillä aika jees. Ei tarvii mennä minnekään ja voi ihan hyvällä omallatunnolla ottaa vähän rennommin. Näitäkin siis tarvitaan! :)

Adios!

Heippulis ihanan viikonlopun jälkeen! :) Menoa ja meininkiä riitti, mikä olikin kiva juttu ja hyvää vastapainoa tälle kotona nököttämiselle. Tykkään kyllä tästäkin, mutta säännöllisin väliajoin tekee hyvää päästä haistelemaan Sydneyn tuulia (kirjaimellisesti!) vähän Chatswoodia pidemmälle.

Lauantaipäivä meni ruokakauppailun jälkeen maalipensseli kädessä. Tai oikeastaan öljypensseli, kun teimme takapihamme ”auringonottokatokselle” pienen elvytyksen M:n kanssa. Taas yksi todiste siitä, mikä voima auringolla on, kun puu imaisi öljyn itseensä alta aikayksikön vaikka sitä huolletaankin aika usein. No joka tapauksessa nyt katos kiiltää kuin uusi ja mie vain oottelen sitä päivää, kun ekaa kertaa tarkenen laittaa bikinit päälle, ottaa hyvää lukemista messiin ja loikoilen koko päivän aurinkotuolissa! Tuosta tulikin mieleen, että pitää selventää teille se asia, ettei Sydneyssä todellakaan ole aina lämmin. Nyt päivisin alkaa olla asteita jo reilusti 20 yläpuolella, mutta tuuli on silti vielä talven jäljeltä aika vilpoisa (ja täällähän siis _tuulee_) ja illat sekä yöt on tosi kylmiä. Hrr. Toisaalta se on ihan hassua, että tällaisella säällä olisin varmasti Suomessa ottamassa aurinkoa laiturilla, mutta täällä menin tänäänkin pitkähihainen päällä. Ehkä se tarttuu noista paikallisista, jotka kulkevat kevyttoppatakit päällä vieläkin? Who knows, mutta enää ei ole pitkä aika kesään! :)

Joo ja mites se asiassa pysyminen? Lauantai siis jatkui maalauksien jälkeen V:n&M:n hauskassa seurassa! :) Etkoilimme V:n luona thaikkuruokaa syöden, musiikkia kuunnellen ja laittautuen. Myöhemmin suunnattiin Coogeelle, missä näinkin hyvän läpileikkauksen Sydneyn yöelämästä. Uudestaan pitää ehdottomasti lähteä! ;) Juttelin ihan random-tyyppien kanssa: kerroin esimerkiksi ettei Suomessa ole aina -30 astetta pakkasta kuten he kuvittelivat tai että ei, meillä ei ole lunta ympäri vuoden. Aika perus. Vaikka illan mittaan ei ihan hirveesti tanssittukaan, niin olin silti ihan yliväsynyt ja viiden jälkeen aamulla oli mahtavuutta oikaista itsensä V:n ja M:n viereen V:n ihanaan prinsessasänkyyn <3 Jotain väsymyksestäni kertoo ehkä sekin, että nukuin seuraavana aamuna (päivänä) 12.30 asti, mitä ei ole tapahtunut ikinä aiemmin baari-illan jälkeen! Nimimerkillä entinen enkka 9.00..

Eilen tulin kotiin sitten joskus viiden maissa illalla. Oli ihanaa vain olla tekemättä yhtään mitään ja syödä mansikoita. Tänään olen tehnyt taas perushommiani, eli kuskannut poikia ja laittanut pyykkejä. Tosin tään päivän suunnitelmat muuttu, kun vA oli sairastunut koulupäivän aikana ja miun piti käydä hakemassa se sitten kotiin samalla kun kävin nA:n omasta koulustaan. Samalla sain siis myös vapaaillan, kun nA:n olokin oli hieman kipeä eikä siten kumpikaan pojista mennyt tennikseen. Rakastan näitä rentoja iltoja, kun ei ole menoa minnekään ja saan linnoittautua isolle nahkasohvalle villasukat jalassa hyvän lehden kanssa. Ulkomailla oon muuten aina ihan fiiliksissä paikallisista paksuista aikakauslehdistä, joiden rinnalla suomalaiset Trendit ja MeNaiset näyttävät lähinnä yhteenlätkäistyiltä etu- ja takakannelta.

Tää auppari kuittaa nyt ja jää huomenna kotiin hoivaamaan sairastunutta lasta. Kerkesin jo iloita huomiselle sopimistani aupparitreffeistä, joista nyt varmaan joudun ilmeisesti luopumaan, höh!

Niin ja kommentoikaahan tänne blogiin ketkä käytte lukemassa, ois tosi kiva tietää kenelle kirjottelen! :)

Miss Sähkökatkos

Yksi maanallevajoamiskyky tänne, kiitos! Meillä oli tänään ihan selittämätön sähkökatkos koko illan: esimerkiksi kaikki valaisimet toimivat, mutta mitkään seinässä pistorasioissa kiinni olevat laitteet eivät. Koko ilta pähkäiltiin että mistä ihmeestä tuo voi johtua ja ravattiin alakerran sähkötaulujen ja yläkerran väliä aina testaamassa, että mitä tapahtuu jos vääntää jotain vipua eri suuntaan. Tulos oli aina sama: ei mitään.

Sähköt eivät ruvenneet toimimaan vaikka aikaa oli kulunut jo melko pitkään ja M soitti sähköyhtiöön. Siellä ihmeteltiin, kun muista tämän alueen taloista ei ollut tullut mitään vikailmoituksia. Sieltä sitten tuli kolmen tunnin päästä sähkömies, joka alkoi tutkia mikä on vikana. Hän kiersi jonkun mittarinsa kanssa täällä ympäri taloa ja ihmetteli kun mikään ei toimi vaikka mittari näyttää ihan normilukemia (tai mitä se sitten ikinä näyttääkään, mutta jokatapauksessa..). Alettiin olla jo vähän epätoivoisia, tai ainakin mie, kun kerkesin jo maalailla kaikenlaisia uhkakuvia siitä miten en pääse olemaan yhteyksissä Suomeen päin jos kyseessä on joku isompi vika ja sen korjaaminen veisi kauan.

No, kyseessäpä olikin pienempi vika kuin kukaan ehkä olisi uskonut :D Sähkömiehen perässä tultiin miun huoneeseen ja hehheh, täältähän se vika löytyi! Ja ihan miun oma moka! Olin laittanut vahingossa tietokoneeni johdon väärään asentoon tuohon pistorasiaan (täällä siis on erimalliset pistorasiat kuin Suomessa, mutta tähän miun huoneessa olevaan ei silti tarvii adapteria) ja se oli sitten vetässy koko talon pistorasiat ihan sekasin ja aiheuttanut sen ”sähkökatkon”. Voitte kuvitella miten nolotti!! Taas kerran on kyllä kiittäminen, että miulla on täällä niin rento hostfamily. M ja G vain nauroivat eikä sillä sähkömiehelläkään sen paremmin pokka pitänyt :D Sadan dollarin laskun se kirjoitti ja sanoi, että tämä menee ehkä niihin huvittavimpien ja oudoimpien työkeikkojen sarjaan..

Tällaista halpaa perjantai-illan hupia siis täällä meillä. Oon oikeesti koheltanut täällä varmasti enemmän kuin Suomessa ikinä! :D

Siivoojat tulivat taloon

Meille tuli just siivoojat. Joko nää on tosi ammattilaisia tai sitten ihan amatöörejä, mene ja tiedä. Otteet ei ehkä oo kovin ammattimaisia, mutta mikäs siinä kunhan vain puhdasta tulee (eikä tarvii siivota ite ;)). Täällähän siis kuuluisi käydä vain yhden siivoajan, mutta paikalle pamahtikin koko kiinalaisperhe – ilmeisesti äiti tyttärensä ja poikansa kanssa. Tyttö menee edellä pölyhuiska kädessä, poika tulee toisena imurinsa kanssa perässä ja viimeisenä seuraa äiti, joka moppaa lattiaa.´

Etenkin tuo poika on aika huvittava näky, kun se kantaa imuria selässään! Joojoo, ihan niin kuin reppua kannetaan selässä niin sillä on imuri :D M pyysi minnuu olemaan kotona kun siivojat tulee, kun se sano et niitten perään pitää vähän katella et ne meinaa olla joskus vähän laiskanpuoleisia. Ihan reippaasti noilla kyllä mopit sekä huiskat heiluu ja imuri hurisee ja vähintään yhtä tehokkaasti noilla käy myös suu :D Voi kun tajuisin kiinan kielestä jotain!

Kotia ja kotikatua

Meidän takapihaa: tuollanen grillialue ja ylempänä "grilli"alue. Tulee muuten varmasti kovaan käyttöön, kunhan kevät ja kesä alkavat vähän ajan päästä olla parhaimmillaan. Tuosta pääsee kätevästi viilentymään naapurin poolille, jos niikseen :)

Eilinen päivä oli aika perus, vein nA kouluun ja hain koulusta tenniksen kautta kotiin. TOSIN, illalla vein vA:n netballiin ja ajoin jo vähän matkaa paikallisella ”maantiellä”. Ja tänään…highwaylle! Jo eilisen ajomatkan jälkeen oli niin voittajafiilis, että jos ja kun tuosta täänpäiväisestä highway-ajelusta selviän niin kyllä taas itseluottamus nousee kohisten! :)

Tästä meiän talon edestä lähtee paljon tuollasia "bushwalkseja". Samoin täällä on ihan joka paikassa golfkenttiä - tällekin kentälle meiltä on ehkä pari-kolmesataa metriä? Eikä kuulemma tarvitse edes greencardia..

ps. Jee, äiti soittaa miulle ihan kohta! En malta oottaa! <3

Sydney city girl

Sain täksi illaksi aupparikollegaltani V:ltä kutsun cityyn. Ilta meni tosi nopeasti, juttua riitti ja riitti - sääli siis, että meillä kummallakin on huomenna työpäivä ja täytyi ehtiä hyvissä ajoin kotiin. Olen niin kiitollinen siitä, että miun ympärille on keräytynyt ihan mielettömän ihania tyyppejä! :) Etenkin täällä kaukana kaikista rakkaimmista osaa arvostaa ihan hirveesti sitä, että jonkun ihmisen kanssa tuntuu heti ensitapaamisella siltä, että oltaisiin tunnettu jo vaikka kuinka kauan. Kiitti V ihanasta illasta, tään voimalla jaksaa taas tulevat työpäivät! (Mitkä?! ;))

Tässä myös niitä paljon kaivattuja kuvia :) Harbour Bridgen alla heilui tänään pari turistia kameroidensa kanssa..

Äiti mie oon oikeesti täällä!

Oopperatalo auringon laskiessa, jotain niin upeaa! Oon Ausseissa! Sydneyssä! How cool is that?!

Onnellinen matkaaaja tykkää! :)

Sattuu ja tapahtuu

Tänään oli miun eka ”virallinen” työpäivä, joka sujui kyllä ihan mukavasti, mutta miulle tyypillisesti ei tietenkään ilman kommelluksia :D Vein nA:n aamulla kouluun ja kaikki meni hyvin siihen, kunnes tulin takaisin kotiin ja auton sammutettuani yritin ottaa avaimia pois virtalukosta ja ne ei lähteny!! Yritin startata ja sammuttaa monta kertaa, mut ei.. Tarkistin, että onhan vaihde parkilla ja käsijarru päällä ja kummatkin oli ok, mutta ei siltikään mitään. Siinä vähän aikaa kiroilin itsekseni ja mietin suoraan sanottuna että mitä v!ttua mie nyt teen :D Mietin, että jos riuhdon liikaa sitä avainta, niin se vielä katkeaa sinne virtalukkoon ja yritin ”venkslata” sitä edestakaisin joka suuntaan, mutta ei tapahtunut edelleenkään mitään. Sitten ajattelin ettei ole muuta vaihtehtoa kuin soittaa M:lle ja sanoa mitä on tapahtunut. Soitin ja kysyin, että onko tuollaista tapahtunut aiemmin. Se sano että ei ollut, ja että pitäisi vielä starttailla ja testata et onhan vaihde varmasti parkilla jne. Siinä puhelun aikana sitten tein kaikkea tuota ja kaikki vaihteet sunmuut oli edelleenkin ihan niissä asennoissa kuin pitikin. M käski lopulta ajamaan yhteen tämän tien päässä olevaan autokorjaamoon ja pyytämään apua. Onneksi en ollut kerennyt vielä lähteä, kun M soitti uudestaan ja sanoi, että parkkeeraa auto talon pihaan (miun autoa pidetään yleensä talon edestä menevän SAIRAAN jyrkän tien varressa parkissa), että se mäki voi olla liian jyrkkä ja se jotenkin jumittaa sen avaimen. Sitten ajoin talon eteen ja luojan kiitos se avain irtosi!! Huh!!

No, mutta sydämentykytykset ei loppuneetkaan vielä siihen. Lähdin käymään lenkillä, ja kun olin meidän alaristeyksessä tulossa takaisin niin katoin et ei hitto vie, tällä tiellä pikkasen ennen meidän pihaa on poliisiauto vilkut päällä.. Mie tietysti heti ajattelin et nyt se miun auto on käsijarrusta ja parkkivaihteesta huolimatta lähteny liukumaan taaksepäin pihasta ja se on nyt vastapäätä olevassa puskassa tai poikittain tiellä koko liikenteen tukkona. Olin niin paniikissa! Sitten tulin lähemmäksi, ja onnekseni huomasin sen poliisin pysäyttäneen jonkun auton siihen ja oli ilmeisesti kirjottamassa sakkoa sille. Miun auto oli pihassa niinkuin olin sen siihen jättänytkin, thank god! :D

Niin ja mitä tapahtuukaan, kun pienen kaupungin tyttö lähtee seikkailemaan vähän isommille huudeille? Tänään miulla piti olla treffit yhden saksalaisen aupparin N:n kanssa Westfieldin Colesin edessä. Odottelin sitä siellä silloin kuin oli sovittu, mutta ei näkynyt, ei kuulunut ja olin jo valmis tuomitsemaan kyseisen tytön vähintään joksikin nettihuijariksi. No, sitten reilun puolen tunnin kuluttua tajusin että ei saakeli, seisonko kenties juuri sen toisen ja tässä tapauksessa äärimmäisen väärän, Chatswood Chasen Colesin edessä. Kyllä! Otin aika rivakasti jalat alle ja juoksin Westfieldiin, mutta eihän N enää siellä ollut. Nolotti kirjoitella sille anteeksipyyntöviestiä Facebookissa, kun ei oltu vielä vaihdettu puhelinnumeroita. Mielenkiinnolla odottelen mitä huomenna tapahtuu, kun tarkoituksenani on lähteä tuonne ihan varsinaiseen cityyn :D

Kevättä sisällekin, kiitos!

Hei kaikki lämpimissä taloissa asuvat suomalaiset! Ei varmaan erikseen tarvitse hirveästi selittää miten kylmä tämä talo on, jos kerron että ensimmäisenä tämän päivän ostoslistallani luki LÄMPIMÄT SISÄTOSSUT. Ei, villasukat ei enää riitä. Arvostan entistä enemmän takkoja, leivinuuneja tai ihan mitä vain lämmönlähteitä, joita löytyy omasta kodista Suomessa. Täällä talot on rakennettu vähän niin ja näin (paljonpuhuttu Aussien ”No worries” –asenne taitaa näkyä siinäkin) ja samalla myös kaikki eristykset on jätetty ihan minimiin. Kesällähän näissä taloissa sitten toki tarkenee, kun ulkona paahtaa helle. Sen sijaan nyt ei voi olla erehtymättä siitä, että täällä on vielä alkukevät meneillään, hrr! Onneksi tänään oli jo tosi lämmin ja kesäinen päivä, että pääsi ulos lämmittelemään :D Ja onneksi löysin itselleni superlämpimät pörrötohvelit. Jos ei vielä tullut jollekin selväksi, niin ne tulevat enemmän kuin tarpeeseen! (Äiti ja Henry, nauttikaa Syrjiksessä lattialämmityksestä sekä leivinuunista ja takasta ihan oikeesti!)

Tänään ajoin nA:n kouluun ja sen jälkeen lähdettiin M:n kanssa Chatswood shoppingseihin. Kävin vaihtamassa eurot dollareiksi ja sitten kävin laittamassa pankissa muutaman satasen aussitililleni. Nyt vain odotan sitä pinkkiä pankkikorttiani! M lähti ruokakaupassa (okei, paikallisille ruokakaupoille miun pitää omistaa joskus ihan oma postauksensa) käyntimme jälkeen kotiin ja mie jäin vielä vähän kiertelemään kauppoja. JA OSASIN TULLA YKSIN KÄVELLEN KOTIIN! Huraa! Reitti on sinänsä helppo, mutta eka kerta on aina eka kerta. Muuten päivä menikin aika perushommissa, kun siivoiltiin ja käytettiin vA:ta tennistreeneissä.

On muuten jännä huomata, miten oon jo alkanut käyttämään englantia täällä aika paljon. Äsken syötiin M:n ja hänen australialaisen miesystävänsä G:n kanssa ja jossain vaiheessa yllätin itsenikin miten spontaanistikin jotain sanoin :) Siispä vielä kerran: huraa!!

Looking around

I did it, I really did it! Nähtiinhän se tämäkin päivä, että Anna ajaa autolla Sydneyssä. Uskomatonta! Kyllä aluksi jännittikin ihan sairaasti, mutta aika nopeasti se lähti luonnistumaan. Pitää vain koko ajan hokea mielessään että tee kaikki päinvastoin kuin Suomessa :D Tuolla pärjää jo aika pitkälle, samoin kuin sillä että opettelee täkäläisen liikenneympyräkäyttäytymisen säännöt. Ne nimittäin poikkeavat jonkun verran suomalaisista, esimerkiksi vilkuttamisessa on erilaiset käytännöt. Huomenna käydään M:n kanssa hakemassa autoon sellainen ”harjoittelevan kuljettajan” läpyskä, joka on varmasti ihan hyödyllinen näin ensi alkuun, jotta muutkin autoilijat ehkä sitten osaavat suhtautua mahdollisiin törttöilyihini hieman suopeammin. En siis ottanut tuota minkäänlaisena epäluottamuslauseena M:ltä, nimittäin kotipihaan tultuamme hän antoi ajamisestani kymmenen pistettä ;) Aika hyvä jo näin ensimmäisenä päivänä! Ja olisinpa saanut häneltä vaikka miinus kymmenen pistettä, niin tuo ratin taakse istuminen oli miulle jo henkinen voitto sinänsä!

Tänään käytiin ajelemassa ja kävelemässä rannoilla, ja miun ehdoton suosikkibeach on Freshwaters! Ihan m-i-e-l-e-t-ö-n. Harmi, ettei kamera ollut mukana mut en tajunnut lähtiessä et meillä on tarkotus nousta autosta poiskin. No, sinne kerkeän vielä varmasti monta kertaa uudestaankin :) Rannat olivat niin upeita, että jossain vaiheessa melkein alkoi harmittamaan se, että asun täällä Chatswoodissa, josta pääsee rannalle ainoastaan autolla tai julkisilla. Miten siistiä oiskaan vain astua ulos ja kävellä johonkin beachille. M kyllä onneksi lupasi, että kunhan miusta itestäni siltä tuntuu niin voin ihan vapaasti ajella autolla ja sitten kyllä teen jonkun retken jollekin niistä ihanista rannoista :) Täällä on tullut ajateltua kaikkia asioita tavallistakin enemmän, niin siinä sitten päivän mittaan mietin myös sitä, että vaikka sijaintini ei olekaan rantaelämää nähden mitä parhain, niin olen kyllä päässyt sitten sitäkin upeampaan perheeseen (joo, mainitsen tästä ehkä joka postauksessa, mutta se vain on niin totta!) :) Että mieluummin sitten vaikka täällä vähän kauempana, kuin orjana jossain rannan lähellä jossain kamalassa perheessä. Asiat tärkeysjärjestykseen taas :)


Meillä on täällä myös ehkä maailman rennoimmat naapurit! He olivat tänään puhdistamassa pooliaan, joka on periaatteessa tämän talon tontilla (ja jota saamme käyttää aivan vapaasti!!) ja sitten tuosta parvekkeelta juttelimme heille alapihalle. Naapurissa asuu siis iso perhe ja M oli kertonut heille tulostani jo etukäteen. Voisin kuulemma saada heiltä babysittauskeikkoja, kivaa! :) Sanoinkin tänään perheen isälle, että let me know if they need help ja hän vaikutti tosi innostuneelta :)

Illalla kävimme dinnerillä North Rydellä. Aika meni leppoisasti, ja alan entistä enemmän tajuta miksi ausseja sanotaan niin rennoiksi tyypeiksi! Juttu lentää ja huumori kukkii aivan tuntemattomienkin seurassa – tästä suomalaiset voisivat ottaa mallia!

Hello

Tää toinen päivä on menny ihan hujauksessa ohi! Edelleen pää on aika sekasin, mutta viimeöiset 12 tunnin unet helpotti kyllä sekä fyysistä että henkistäkin väsymystä. Tänään sään harmaudesta huolimatta Sydney on näyttänyt jo paljon kivemmalta eiliseen verrattuna :) Sen lisäksi tänään tuolla liikenteessä tuli jo jopa sellanen olo, että ehkä miustakin ois sinne ajelemaan! Huomenna mennään ehkä M:n kanssa ”harjottelemaan”, hui! Mutta sekin on varmasti paljon omasta asenteesta kiinni, ja mihinpä sitä ei tässä elämässä olis jo sopeutunut ja tottunut niin eiköhän yks autolla ajaminen vasemmanpuoleisessa liikenteessäkin mene siinä sivussa.

Aamulla (lue: päivällä) herättyäni lähdimme aika pian Chatswoodin keskustaan. Kiertelin kauppoja sillä aikaa, kun muut olivat omilla asioillaan. Mukaani ei tarttunut vielä kummempaa kuin kasvojenpuhdistuasinetta. Olisin käynyt tänään vaihtamassa eurot dollareiksi, mutta ajattelin jättää sen kuitenkin ensi viikon alkuun, kun pankit ovat täälläkin auki vain arkisin ja saan sitten käydä laittamassa ne dollarit suoraan Aussitililleni. Eilen siis käytiin avaamassa miulle tili tänne, siitä en muistanutkaan vielä mainita. Ja pankkikortin värin sain valita, joten eipä ole vaikea arvata minkä väristä Visaa tämä tyttö jatkossa vinguttaa – pinkkiä!!

Illalla ollaan oltu vain tässä kotona ja äsken syötiin päivällistä. Lenkillä olisin halunnut käydä, kun neljä päivää on oikeastaan tullut nyt vain istuttua ja olo alkaa olla sen mukainen. Tultiin kuitenkin kaupoilta vasta viiden maissa ja jo kymmentä vaille kuusi täällä oli ihan pimeää, joten se lenkki saa odottaa huomiseen. Mutta sitten kyllä menen ihan varmasti!

Meillä oli tänään automatkalla M:n kanssa tosi hyvä keskustelu. Juttelimme esimerkiksi siitä, että voinko miten vapaasti pyytää kavereita käymään täällä meillä (kunhan nyt ensin uusia tyyppejä opin tuntemaan) ja kuinka vapaasti voin täällä tulla ja mennä. Kavereita saan kuulemma kutsua ihan milloin vain ja yökyläänkin saa jäädä (welcome!! ;) ). Sen lisäksi sovittiin, että viikonloppuisin voin ihan vapaasti tehdä omia juttujani, kunhan M vain suunnilleen tietää missä menen ja kunhan olen maanantaiaamuun mennessä takaisin kotona. Muutenkin kun ollaan tehty tässä paljon kaikkea yhdessä, niin entisestään on vahvistunut käsitys siitä, että pääsin ihan loistavaan perheeseen! :)

Tänään jossain vaiheessa huomasin, miten pienistä asioista olen fiiliksissä nyt, kun minulla ei ole mahdollisuutta nähdä rakkaimpia ihmisiäni. Pienenpienetkin jutut tuntuu niin kivoilta. Kuinka onnelliseksi minut voikaan tehdä esimerkiksi se, että huoneessani oleva pistorasia on sellainen, johon ei tarvita adapteria ja voin tökätä tietsikan johdon suoraan siihen! :D Ihan mieletöntä!! Ja mikä vielä parempaa, niin tuo pistorasia on viisipaikkainen, niin saan samalla pidettyä vaikka kännykkää laturissa tai mitä vaan. Niin ja tää langaton netti toimii sittenkin jo nyt miun huoneessa! Vaikka vähän hitaanlaisesti vielä, niin toimiipa kuitenkin! Tällaisia kotona itsestään selviä asioita osaa arvostaa täällä ihan ihmeellisellä tavalla. Samalla tajuan hetki hetkeltä enemmän myös sen, kuinka paljon rakkaita ihmisiä miulla on kotona. Onneksi se rakkaus ei katoa mihinkään vaikka oon poissa. Äitikin sano, että se rakkaus luultavasti vain syvenee entisestään :) Ilmeisesti tää on just sitä, että pitää mennä tarpeeksi kauas nähdäkseen lähelle.

Muistakaa muutkin arvostaa ihan pienimpiäkin asioita ja rakastaa!

ps. Kuvia on kyselty ja niitä onkin tulossa kunhan tää miun huone on saatu laitettua (huomenna tai maanantaina siis) ja kunhan kerkeän ottaa kameran esille. Aika menee niin nopeesti, mut lupaan että kärsivällisyys palkitaan! ;)

The first from Sydney

Sydney otti miut vastaan harmaana ja tihkusateisena ja äskeisen säätiedotuksen mukaan tää päivä olikin täällä kylmin kahteen viikkoon. Onneks en vaihtanu villapaitaa pois lentokoneessa niinkun olin vähän suunnitellut.. Mutta oli kyllä niin ihana, kun aurinko vähän pilkisti niin heti oli tosi lämmin ja ihan t-paitakeli :)

Tää päivä on menny lähinnä ihmisiin tustuessa. M ja nuorempi A (jatkossa nA, vanhempi vastaavasta vA, kun kummankin lapsen nimet siis alkaa A-kirjaimella) oli minnuu vastassa lentokentällä, josta jatkettiin suoraan aamupalalle yhteen rantakahvilaan. Sieltä lähdettiin tänne Chatswoodiin rantoja pitkin ajellen ja voi että kun ootan sitä päivää kun auinko paistaa ihan todenteolla ja pääsen niille beacheille! Ei oo mitään kovin vaatimattomia, voin sanoo. Ajettiin myös Harbour Bridgeä pitkin oopperatalon ohi, ja sekin pitää käydä kyllä kattomassa lähempää jonakin aurinkoisena päivänä. Niitä onneks varmasti vielä tällä reissulla riittää! :)

Vietiin M:n kanssa nA kouluun ja kateltiin noita reittejä, joita miun sitten viimestään tiistaista lähtien pitää lapsia kuskailla. Pelottaa, voin myöntää! Liikenne on sellasta aika agressiivista ja koko ajan pitää ajaa toisten imussa, jos meinaa päästä joskus perille asti. Toisaalta, otan täällä ajamisen haasteena itselleni ja samalla kiittelen luojaani siitä, että käytössäni on automaattivaihteinen auto! :D Manuaalilla en tuohon liikenteeseen kyllä lähtisi vaikka pakotettaisiin, kun manuaalivaihteisella autolla ajo tuntuu miusta jo Kiteen "ruuhkissa" ihan liian vaikeelta. Käytiin myös kaupassa ja rakastuin heti näihin australialaisiin isoihin ruokakauppoihin ja etenkin niiden hedelmä- ja vihanneshyllyihin! Ihan mieletöntä värien ilotulitusta mauista sitten puhumattakaan! Vaikka pakko kyllä myöntää, että äskenun söin omenan niin oman puun omppuja tuli kyllä suunnaton ikävä :( Mutta tiedän, että hyviin suihin ne onneksi menevät kotona :)

Ajatukset on aika sekaisin nyt, kun samalla on ihan hirvee ikävä, mutta täällä on kuitenkin niin kivaa olla! Kunhan tässä pari päivää kotiudun, niin ikävä ainakin vähän hälvenee :) Ja ehkä menen tänä iltana jo hyvissä ajoin nukkumaan, koska oon ihan hirveen väsynyt matkasta ja luulen, että tää vähän haikea olotila johtuu myös just väsymyksestäkin. Mutta mikä parasta, miun olo on kyllä tehty täällä mahdollisimman mukavaks: miulla on ihan _sairaan_ iso huone telkkarilla, langattomalla netillä (kohta), uudella vaatekaapilla, sänky PINKEILLÄ LAKANOILLA (<3), omalla parvekkella, jonka alla kasvaa palmuja, jnejne.. Nyt viikonloppuna viimeistellään sitä vielä, saan kuulemma sanoo ite miten sitä laitettaisiin :)

Abu Dhabissa

Pikaterveiset Abu Dhabista! :) Kiitos taan lentokentan edistyksellisyyden, taalla on paljon ilmaisia nettipisteita ja paasen kertomaan kuulumisiani. Matka on mennyt tahan asti toi hyvin, eika jatkossakaan pitais olla enaaongelmiakun tassajo Sydneyn-lennon portilla odottelen.Frankfurtin kentta osoittautui niin sekavaksi kuin muistelinkin, mutta onneksi oli aikaa ja kysyva ei tielta eksy!

En oo muuten koskaan ollut niin hyvassa lentokoneessa kuin tuolla FRA-AUH valilla asken! Kaikille oli mm. oma naytto penkin edessa, mista sai valita vaikka mita toimintoja peleista elokuviin jne. Ja sitten kaikille matkustajille jaettiin menut, joista sai valita mita halusi syoda. Plus etta kaikille jaettiin paketti, jossa oli hammasharja ja -tahna, lentosukat ja ne "silmalaput". Ja kaikkee muuta tuollasta, mista Finnair vois ottaa oppia.

Nettiaika on rajallinen ja taa kone vahan tokkii, niin taidan lahtea sinne hammaspesulle tasta :D Nyt kun viela 14h jaksanistua Sydneyyn, niin olen perilla! Mutta kuitenkin vasta niin kaiken alussa :) Taa kaikki on niin siistia, kuten aitillekin sanoin!