Tää ei voi olla mitään muuta kuin jotain kohtalon ivaa! Tänään nimittäin otin kameran varta vasten puistoon mukaan, että saan teille kuvia tänne esille. Nyt jostain syystä kuvat ei kuitenkaan suostu siirtymään koneelle ei sitten millään! Olen koittanut normaalisti usb-johdon kanssa siirtämällä sekä laittamalla muistikortin suoraan koneen muistikortinlukijaan, mutta ei niin ei.
Toivon, että tässä yön aikana tapahtuisi joku ihme, ja huomenna kamera ja läppäri suostuisivat jo tekemään yhteistyötä! Tai että näkisin jotain enneunta siitä, mitä miun pitäis kikkailla et saisin nuo hommat pelaamaan. Fingers crossed ja palataan huomenna! :)
perjantai 8. huhtikuuta 2011
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Peeteetä vaiko ei peeteetä?
Nyt miulla on ongelma. Fitness Firstille liittyessäni kirjoittelin teillekin, että tuohon diiliin kuului 3*45 minuutin personal training. Kuten olisi ehkä pitänyt arvata, niin nuo kolme kertaa eivät lupailuista huolimatta olleet ihan sellaista varsinaista personal trainingia vaan lähinnä FF:n mainospuheiden pitämistä. Okei, oon mie muutaman ihan pätevän venyttelyliikkeen oppinut siinä sivussa... Obviously, miun viha-rakkaussuhde tuota puljua kohtaan syvenee päivä päivältä :D
Tuo, että en tiiä mitä mieltä pohjimmiltani oon tuosta Fitness Firstista ei nyt kuitenkaan oo se miun ongelma, jotenkin vain taas lipsahdin raiteilta siinä, mitä oli tarkoitus kirjottaa... Ylläri, not. Mut siis miulla oli tänään viiminen tapaaminen pt:ni Caran kanssa ja kuinkas ollakaan, hän rupesi kauppaamaan minulle uutta diiliä. Tällä kertaa 150 dollarilla saisi 3*30 minuuttia personal trainingia ja kolmen kuukauden saliohjelman. Niin siis ilmeisesti just sen, joka miun piti saada jo näiden siihen liittymisdiiliin kuuluvien kolmen kerran aikana :D Eli siis se miun ongelma on nyt se, että sijoitanko nuo 150 dollaria tuohon vaiko en? Netistä tietysti saisi vaikka millä mitalla valmiita saliohjelmia, mutta ne ei tietenkään ois just miulle räätälöityjä. Tai no liekö ois tuo Carankaan tekemä, kun eiköhän se aika samalla kaavalla laadi niitä samantasoiselle treenajalle kuin treenaajalle? Eihän tuo 150 nyt edes ihan älyttömän paha ois, mutta en enää tiedä miten paljon jaksan luottaa noihin mainospuheisiin. Cara on kyllä tosi hyvä tyyppi ja vaikka mitä, että ehkä tää on vain miun oma kyyninen asenne tuota Fitness Firstin kaupallisuutta ja kaiken mahdollisen tuotteistamista vastaan.
Pitää kuulemma ilmoittaa 24 tunnin sisällä et haluunko jatkossakin tuota personal trainingia vai en. On tässä vielä noin 16 tuntia aikaa miettiä :D
Onko tuo 150 dollarin hinta paha, vai kannattasko odottaa Suomeen asti ja hankkia vasta sieltä pt? Mikä Suomen personal trainereiden hintataso ylipäätään on?
 |
| kuva |
Tuo, että en tiiä mitä mieltä pohjimmiltani oon tuosta Fitness Firstista ei nyt kuitenkaan oo se miun ongelma, jotenkin vain taas lipsahdin raiteilta siinä, mitä oli tarkoitus kirjottaa... Ylläri, not. Mut siis miulla oli tänään viiminen tapaaminen pt:ni Caran kanssa ja kuinkas ollakaan, hän rupesi kauppaamaan minulle uutta diiliä. Tällä kertaa 150 dollarilla saisi 3*30 minuuttia personal trainingia ja kolmen kuukauden saliohjelman. Niin siis ilmeisesti just sen, joka miun piti saada jo näiden siihen liittymisdiiliin kuuluvien kolmen kerran aikana :D Eli siis se miun ongelma on nyt se, että sijoitanko nuo 150 dollaria tuohon vaiko en? Netistä tietysti saisi vaikka millä mitalla valmiita saliohjelmia, mutta ne ei tietenkään ois just miulle räätälöityjä. Tai no liekö ois tuo Carankaan tekemä, kun eiköhän se aika samalla kaavalla laadi niitä samantasoiselle treenajalle kuin treenaajalle? Eihän tuo 150 nyt edes ihan älyttömän paha ois, mutta en enää tiedä miten paljon jaksan luottaa noihin mainospuheisiin. Cara on kyllä tosi hyvä tyyppi ja vaikka mitä, että ehkä tää on vain miun oma kyyninen asenne tuota Fitness Firstin kaupallisuutta ja kaiken mahdollisen tuotteistamista vastaan.
Pitää kuulemma ilmoittaa 24 tunnin sisällä et haluunko jatkossakin tuota personal trainingia vai en. On tässä vielä noin 16 tuntia aikaa miettiä :D
Onko tuo 150 dollarin hinta paha, vai kannattasko odottaa Suomeen asti ja hankkia vasta sieltä pt? Mikä Suomen personal trainereiden hintataso ylipäätään on?
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Aurinko armas
Ihanan rento ja etenkin rauhallinen viikonloppu takana :) Talo oli tyhjillään taas perjantai-illasta eilisiltaan, kun M ja pojat olivat nA:n tennisturnauksessa Bathurstissa. Meillä on täällä kotona aina täysi häse päällä, niin on ihana saada välillä täysin omaa aikaa ja kuunnella vaikka pelkkää hiljaisuutta jos niin haluaa. Viikonlopun aikana pohdiskelin taas aika paljon asioita ja tulin siihen lopputulokseen, että viihdyn kyllä itsekseni tosi hyvin. Mie ehdottomasti tarvitsen jonkinlaista sosiaalista elämää, mutta yksinolosta nautin joskus jopa enemmän. Miun mielestä siinä ei oo mitään pahaa, jos en käy viikonloppuisin bilettämässä (tiiän et sitä kyllä tulee tehtyä sitten ens kesänä Suomessa ihan yli tarpeen, joten ehkä ihan hyväkin vähän säästellä sitä varten ;)) vaan viihdyn mieluummin illat kotona. Välillä tuntuu ehkä vähän siltä, että M odottais miun olevan enemmän menossa koko ajan, mutta miks pakottaisin itteni johonkin sellaseen, mikä ei tunnu itestä hyvältä? Kun oon ite tyytyväinen, niin se riittäköön - ei miulla oo velvollisuutta toimia vastoin omaa "hyvää oloani" ulkopuolelta tulevien odotusten edessä :)
Mutta itse viikonlopun tapahtumiin sitten :) Lauantai-iltana olin babysittaamassa naapurissa eli katsomassa Nellyn kanssa telkkaria ja kuutelemalla, mikäli itkuhälytin antaisi jotain merkkejä Jacobista. Tuli tienattua taas suhteellisen helpot 35 dollaria, kun Jacob ei herännyt kertaakaan ja Nellyn kanssa meillä nyt on vaan aina niin parasta et hengailisin sen kanssa kyllä vaikka miulle ei maksettas siitä dollariakaan :D Mie olisin aina halunnut Henryn lisäks myös joko iso- tai pikkusiskon ja nyt miusta onkin ihana, kun Nelly tuntuu melkein kuin omalta siskolta! Lauantainakin se kertoi, miten yks sen kaveri oli ollut sille tosi ilkee ja miusta oli kiva, kun pystyin sitten sanomaan "isosiskollisia" ajatuksiani asiasta. Ja ehkä paras oli se, kun yhtenä päivänä Nelly vain juoksi meidän takaovesta sisään suoraan miun luokse ja sano, että: "Arvaa mitä, sain tänään tietää et kaks poikaa meidän koulusta tykkää miusta! ...Mutta ne on kyllä aika tyhmiä..." Tulee jotenkin niin elävästi mieleen ne ajat, kun ite oli kymmenvuotias!
Eilen aamulla Nellylla oli jalkapallopeli tuossa ihan meidän lähellä olevassa puistossa, niin menin kattomaan sen matsin alkua. Oisin kyllä vihtynyt pidempäänkin, mutta sää oli niin upea että oli ihan pakko käyttää tilaisuus hyväkseen ja hurauttaa Freshwater-biitsille! Rantakelejä ei oo viimepäivinä enää liikaa ollut, joten nyt on kyllä ihan pakko ottaa kaiki irti jokaisesta mahdollisesta aurinkoisesta päivästä. Tosin, katoin eilen illalla kymmenen päivän sääennusteen, niin ensi viikko pitäisi olla kokonaan aurinkoista ja kolmeakymmentä astetta! (Haluan nyt tietoisesti unohtaa sen, miten noihin sääennusteisiin ei oo ollu oikein ennenkään luottamista täällä :D) Täällähän alkoi syksy virallisesti siis maaliskuun alusta ja toissayönä kelloja siirrettiin tunnilla taaksepäin eli daylight saving time loppui. Nyt jo iltakuudelta on ihan pilkkopimeää.
Oli kyllä niin mieletöntä loikoilla rannalla pitkästä aikaa ja vetäistä parin tunnin päiväunet! Muistinpa taas, miks tykkään Australiasta niin paljon ;)
Mutta itse viikonlopun tapahtumiin sitten :) Lauantai-iltana olin babysittaamassa naapurissa eli katsomassa Nellyn kanssa telkkaria ja kuutelemalla, mikäli itkuhälytin antaisi jotain merkkejä Jacobista. Tuli tienattua taas suhteellisen helpot 35 dollaria, kun Jacob ei herännyt kertaakaan ja Nellyn kanssa meillä nyt on vaan aina niin parasta et hengailisin sen kanssa kyllä vaikka miulle ei maksettas siitä dollariakaan :D Mie olisin aina halunnut Henryn lisäks myös joko iso- tai pikkusiskon ja nyt miusta onkin ihana, kun Nelly tuntuu melkein kuin omalta siskolta! Lauantainakin se kertoi, miten yks sen kaveri oli ollut sille tosi ilkee ja miusta oli kiva, kun pystyin sitten sanomaan "isosiskollisia" ajatuksiani asiasta. Ja ehkä paras oli se, kun yhtenä päivänä Nelly vain juoksi meidän takaovesta sisään suoraan miun luokse ja sano, että: "Arvaa mitä, sain tänään tietää et kaks poikaa meidän koulusta tykkää miusta! ...Mutta ne on kyllä aika tyhmiä..." Tulee jotenkin niin elävästi mieleen ne ajat, kun ite oli kymmenvuotias!
 |
| Maailman suloisin babysitattavani Jacob jo harjoittelee isosiskonsa jalanjäljissä ;) |
Eilen aamulla Nellylla oli jalkapallopeli tuossa ihan meidän lähellä olevassa puistossa, niin menin kattomaan sen matsin alkua. Oisin kyllä vihtynyt pidempäänkin, mutta sää oli niin upea että oli ihan pakko käyttää tilaisuus hyväkseen ja hurauttaa Freshwater-biitsille! Rantakelejä ei oo viimepäivinä enää liikaa ollut, joten nyt on kyllä ihan pakko ottaa kaiki irti jokaisesta mahdollisesta aurinkoisesta päivästä. Tosin, katoin eilen illalla kymmenen päivän sääennusteen, niin ensi viikko pitäisi olla kokonaan aurinkoista ja kolmeakymmentä astetta! (Haluan nyt tietoisesti unohtaa sen, miten noihin sääennusteisiin ei oo ollu oikein ennenkään luottamista täällä :D) Täällähän alkoi syksy virallisesti siis maaliskuun alusta ja toissayönä kelloja siirrettiin tunnilla taaksepäin eli daylight saving time loppui. Nyt jo iltakuudelta on ihan pilkkopimeää.
Oli kyllä niin mieletöntä loikoilla rannalla pitkästä aikaa ja vetäistä parin tunnin päiväunet! Muistinpa taas, miks tykkään Australiasta niin paljon ;)
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Anna au pairina
Oon saanut aika kysymyksiä auppariuteen liittyen sekä tämän blogin kautta että sähköpostilla, kiitos niistä! :) Ajattelin, että helpoin tapa vastata noihin on laatia jonkinlainen postaus au pairiuteen liittyen, joten tässäpä tulee. Muistutan nyt heti alkuun, että kirjoitan tämän täysin omasta näkökulmastani ja jokainen auppari sekä hostperhe ovat omanlaisiaan, joten tätä postausta ei pidä ottaa liian yleistävänä! Kirjoitan tässä aika paljon omaa tarinaani kaikkien faktojen lisäksi, koska myös niitä löytyy aika paljon ihan noiden ”peruspostaustenkin” lomasta. Toivon mukaan saatte siitä kuitenkin jotain vinkkejä mikäli au pairina työskenteleminen siintää unelmissanne :)
Niin kauan kuin muistan, oon unelmoinut Australiaan matkustamisesta ja nimenomaan niin, että saisin olla täällä pidempään kuin perinteiset muutaman lomaviikon. Tiesin aina, että tämän unelman aion ihan varmasti toteuttaa, mutta milloin - se oli avoinna. Parhaan sysäyksen Ausseihin lähtemiseen sain viime talvena, kun palasimme äitini ja veljeni Henryn kanssa Brasilian matkaltamme. Suomessa oli tuolloin hyytävät, yli -30 asteen pakkaset (en voi sietää!!), enkä poistunut sisältä kolmeen päivään. Tuolloin itse asiassa äitini sanoi ääneen sen, mitä alkanut itsekin pohtia entistä vakavammin: ”Anna, siun pitää lähtee pidemmäks aikaa johonkin lämpimään, kun ei tää talvi taida olla siun juttu ollenkaan!” Siitä alkoikin sitten Australian matkan suunnittelu, josta tosin pidin aika matalaa profiilia siihen asti kunnes olin tilannut lentoliput. Vietin netissä lukemattomia tunteja tyyliin eri keskustelupalstoja ja matkakertomuksia lueskellen. Ja lukemattomia tunteja vaivasin päätäni myös sillä, että haluanko auppariksi vai lähdenkö matkustelemaan muuten vain. Siis mie olin jo ostanut lentoliput, mutta en tienny vielä mitä tulisin tänne tekemään eli siis hostperheestäkään miulla ei ollu vielä harmainta haisuakaan. Luotin kuitenkin siihen, että asiat järjestyy ja niinhän siinä sitten tapahtuikin :)
Yritin houkutella muutamia kavereita mukaani Ausseihin, mutta kaikilla tuntui olevan (ihan ymmärrettävistä syistä) esimerkiksi opiskelu tai parisuhde etusijalla. Kun en saanut ketään kaveria reissuun mukaan, niin au pair -vaihtoehto alkoi tuntua entistä paremmalta. Vaikka olisin varmasti pärjännyt yksinkin, niin tuntui turvalliselta ajatella, että täällä päässä olisi joku ”kiintopiste” tai ylipäätään joku hakemassa lentokentältä. Niinpä sitten tein oman profiilin aupairworld.net -sivustolle, selasin perheiden ilmoituksia ja päivitin sivuja noin viiden minuutin välein :D Olin useammankin perheen kanssa yhteyksissä sähköpostin välityksellä, kunnes…näin M:n ilmoituksen ja tiesin, että tässä se on! Suomesta parikymmentä vuotta sitten Sydneyyn muuttanut äiti 12- ja 13 -vuotiaiden poikien kanssa. Olin niin tohkeissani, että etsin M:n Facebookista ja laitoin inbox-viestiä menemään. Tästä sainkin jälkikäteen kiitosta, kun olin ollut niin oma-aloitteinen.
Viime kesänä vaihdoimme M:n kanssa useita sähköposteja ja soitettiin pari puhelua. Noissa käytiin läpi ihan perusjuttuja; M kertoi itsestään ja pojistaan, mitä työtehtäviini kuuluisi, minkälaisia ”työsuhde-etuja” saisin ja niin edelleen. Miulla oli kunnon työhaastattelu sähköpostin kautta! Siinä sitten kun oltiiin tekemisissä, niin varmasti puolin ja toisin kummallakin vahvistu käsitys siitä, että nyt ollaan oikean ihmisen kanssa juttusilla. Jotenkin asiat vain lutviutu niin, että M sitten yhdessä sähköpostissa kirjoitti, että: ”Tullaan hakemaan sua lentokentältä sitten 3.9!” :)
Siitä sitten alkoi päivien laskeminen syyskuun ensimmäiseen ja asioiden järjestely Suomen päässä. Sellasia juttuja, jotka tulee ainakin näin ekana mieleen niin on tieystikin Working Holiday -viisumin hankkiminen (itse hankin sen kyllä jo samaan aikaan lentolippujen kanssa). Täyttelin hakemuksen netissä ja noin puolen tunnin päästä viisumi olikin miulla jo sähköpostissa, eli tuo ei oo mikään vaikee homma. Kaikkien virallisten, kuten pankki- ym. asioiden hoitoa varten kirjoitin valtakirjat sekä äidille että Henrylle, hommasin vuokralaiset Joensuun asuntooni, ilmoitin muissa asunnoissani asuville vuokralaisilleni lähdöstäni ja pyysin heitä ottamaan tarvittaessa yhteyttä joko äitiini tai Henryyn ja niin edelleen. Ostelen adapterin ja hoitelin muita tuollaisia pikkujuttuja :) Mitään takapakkeja tai paniikkeja ei tullut, totta kai matkajännitys kasvoi päivä päivältä, mutta ei sitä oikein tajunnut kuin vasta lähtöaamuna kunnolla! Tai no yksi paniikki oli ja paljastettakoon se nyt tässäkin, eli kirjoitin lentolippua varatessani sukunimeni yhdellä kirjaimella väärin, mutta asia selvitettiin lentoyhtiön kanssa ja sain lähteä rauhallisin mielin matkalle :)
Elikä siis lähdin au pairiksi ihan itsenäisesti ilman mitään järjestöä, ja tätä voin suositella ehdottoman lämpimästi jokaiselle! Ainakin aupairworld.net -sivusto on tosi kätevä ja kaikenlisäksi ilmainen. Totta kai ”huijariperheitä” voi olla sielläkin, mutta maalaisjärkeä käyttämällä pärjää kyllä tässäkin asiassa jo hyvin pitkälle. Ja varmasti jokainen tajuaa, että jos vaikka palkka alkaa kuulostaa liian hyvältä, niin kannattaa miettiä pari kertaa että mistä tässä on oikeasti kyse. Perheeseen kannattaa myös tutustua juuri vaikkapa sähköpostin välityksellä ja sen lisäksi jutella puhelimessa tai Skypessä, eikä vain luottaa pariin ensimmäiseen vaihdettuun viestiin. Järjestö toki etsii sinulle perheen valmiiksi, mutta totta puhuen en ole kuullut järjestöjen toiminnasta kuin huonoa palautetta! Kaikki järjestöjen kautta tulleet aupparikaverini ovat sanoneet sen olleen pelkkää rahantuhlausta, ja että jos nyt olisivat lähdössä niin etsisivät perheen aivan taatusti itse.
Koen olevani tosi etuoikeutettu, että löysin näin hyvän hostperheen :) Paljon auttaa totta kai jo se, että M on kotoisin Suomesta ja näin ollen esimerkiksi kielimuuriongelmia ei kotona tule. Poikien kanssa puhutaan ”finglishia”, eli suomen ja englannin sekoitusta. Sovittiin jo heti alussa M:n kanssa, ettei tehdä mitään työsopimusta tarkkoine tunteineen ja työtehtävineen, vaan katotaan aina päivä kerrallaan ja ollaan kummatkin joustavia. Meillä tää onkin toteutunut tosi hyvin, eikä mitään ongelmia oo tullut. Koen, että oon täällä yksi perheenjäsenistä, mihin vaikuttaa varmasti just tuokin, ettei miun työtunteja oo määritelty tyyliin aamukasista iltakuuteen, jonka jälkeen lukkiutuisin vain omaan huoneeseeni ja tulisin takaisin muiden pariin vasta seuraavana aamuna. Eikä tuossa oikein ois mitään järkeäkään, koska pojat on tosiaan jo 12- ja 13 -vuotiaat ja päivät koulussa (jonka takia miulla on vapaa-aikaakin tosi paljon!). Tykkäänkin tästä tilanteesta, ettei miun tarvii päivästä toiseen viihdyttää pikkutenavia, koska tunnen olevani paljon enemmän omimmillani jo vähän vanhempien lasten kanssa. Miun työtehtäviin kuuluu pääasiallisesti poikien kuskailu kouluun ja harrastuksiin sekä kaupassakäynti ja ruuanlaitto. Jos näen, että likapyykissä on paljon vaatteita tai tiskikone odottaa tyhjentämistä, niin teen asioille jotain vaikka miun ei ois pakko. Yritän elää täällä mahdollisimman paljon samalla tavalla kuin kotona eli teen myös niitä kaikkia kotitöitä mitä normaalistikin tekisin :) Ollaan M:n kanssa juteltu, että ei siihen virallista työsopimusta tarvitse, että ”elää normaalia elämää”.
Vaikka en olisi tään parempaa hostperhettä voinut kuvitellakaan, niin totta kai joskus tulee sellasia hetkiä, että antaisin mitä vain jos voisin olla kotonakotona. Toisaalta varmasti jokainen au pairiksi lähtevä tajuaa jo etukäteen, että noitakin tulee vastaan ja osaa siten jo varautua niihin. Vaikka jotkut perheen toimintamallit saattaa tuntua tosi omituisiltakin, niin pitää vain asennoitua niin, että perhe on omanlaisensa eikä kaikki toimi kuten kotona on tottunut. Olen huomannut, miten kiitollisuuteni omaa kotiani ja tapojamme kohtaan on kasvanut näiden kuukausien aikana :) Miun mielestä yks au pairin tärkeimmistä taidoista on myös se, että tilanteen vaatiessa osaa jättäytyä myös vähän sivummalle, vaikka oikeasti tekisikin mieli sanoa muutama valittu sana. Tää siis sitä koskien, jos huomaa vaikka vanhempien tekevän jotain täysin omien kasvatusperiaatteiden vastaisesti. Jos taas asia koskee au pairia itseään ja vaikka jotain työhommaa, niin silloin kannattaa ehdottomasti avata suunsa ja ottaa asiat puheeksi. Voin kuvitella, miten piinavaa olisi olla kuitenkin aika tuntemattomassa perheessä monta kuukautta niin, että joku asia omaan työhön liittyen painaisi koko ajan mieltä.
Muihin auppareihin tutustuu täällä kyllä tosi helposti, ja voin kertoa, että niitä täällä riittääkin! Esimerkiksi Facebookin ”Sydney Au Pairs” -ryhmä on ollut tosi kätevä uusien kavereiden löytämisessä :) Omat parhaat kaverini lopettivat työnsä vuodenvaihteessa ja lähtivät reissaamaan, jonka jälkeen miun sosiaalinen elämä ei oo ollu täällä niin vireää kuin aiemmin. Tuntuu vain niin työläältä ”aloittaa kaikki alusta”, kun noiden tyttöjen kanssa syntyi jo niin vahva ystävyysside. Eli kyllä täältä kavereita löytää, kunhan vain itse on aktiivinen! :) Itse olen nyt vain ollut hieman laiska asian suhteen. Olen aina ollut myös hyvin kotona viihtyvää tyyppiä, eli en oikeastaan kaipaakaan sitä, että olisin joka ilta jossain huitelemassa kavereiden kanssa. Miulle riittää se, että nähdään vaikka pari kertaa viikossa ja tehdään jotain kivaa yhdessä :)
Olen siis tosi tyytyväinen, että päätin toteuttaa unelmani ja lähteä Ausseihin. Olen nähnyt ja kokenut niin paljon uutta, että ajatus siitä, että nyt kun pidin välivuoden ja tulin tänne, niin valmistumiseni venyy ehkä vuodella tai parilla eteenpäin ei saa yhtään minkäänlaista painoarvoa. Töitä ehdin kyllä tekemään myöhemminkin, mutta tällaista tilaisuutta en ehkä olisi enää tulevaisuudessa saanut. Sydneyyn kohteena olen ollut tyytyväinen, vaikka epäkohtiakin täältä toki löytyy. Esimerkiksi sää ei todellakaan ole aina lämmin ja aurinkoinen ja haavekuvat jokapäiväisestä rantaelämästä kannattaa heittää romukoppaan jo heti alkajaisiksi :) Esimerkiksi meiltä on ajomatkaa lähimmälle rannalle puolisen tuntia, eli se, että asuu Sydneyssä ei automaattisesti tarkoita sitä, että asuu jollain upealla beachillla. Hintataso on Suomeen verrattuna korkea, jätteidenlajittelu on ihan lapsenkengissä ja niin edelleen. Mutta taas kerran painotan sitä omaa asennetta: ulkomaille ei mielestäni edes kannata vaivautua lähtemään mikäli odottaa kaiken toimivan kuin Suomessa. Vastaavasti sitten elämä on täällä aika rentoa ja siis kyllä tuota aurinkoa ja lämpöä verraten täällä tosi paljon on! :)
Kannustan kaikkia toteuttamaan omia unelmiaan, olivatpa ne sitten haaveita au pairiudesta tai mistä tahansa! :) Ainakin itse koen, että sen lisäksi, että olen saanut täällä Ausseissa paljon uusia kokemuksia, niin olen myös kasvanut ihmisenä ihan hurjan paljon. Tämä kaikki on jotain sellaista, mitä ei pysty rahassa mittaamaan ja sellaista, minkä tekemättä jättämistä olisin varmasti harmitellut vielä vuosienkin päästä. Myös kunnioitus läheisiäni ja omaa kotia kohtaan on noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin, ja nyt yritänkin samalla nauttia näistä kaikista jäljellä olevista Aussipäivistä, kun yhtä lailla odotan sitä hetkeä kun astun Helsinki-Vantaalle ja pääsen halaamaan rakkaita ihmisiä. ”Täytyy mennä kauas, että näkee lähelle”, allekirjoitan!
ps. Vastailen edelleen tosi mielelläni kaikkiin kommentteihin ja kysymyksiin, joten esittäkää niitä ihan rohkeasti! Nimittäin vaikka tästä tulikin tällainen kilometripostaus, niin unohdin siltikin varmaan puolet asioista :D
Niin kauan kuin muistan, oon unelmoinut Australiaan matkustamisesta ja nimenomaan niin, että saisin olla täällä pidempään kuin perinteiset muutaman lomaviikon. Tiesin aina, että tämän unelman aion ihan varmasti toteuttaa, mutta milloin - se oli avoinna. Parhaan sysäyksen Ausseihin lähtemiseen sain viime talvena, kun palasimme äitini ja veljeni Henryn kanssa Brasilian matkaltamme. Suomessa oli tuolloin hyytävät, yli -30 asteen pakkaset (en voi sietää!!), enkä poistunut sisältä kolmeen päivään. Tuolloin itse asiassa äitini sanoi ääneen sen, mitä alkanut itsekin pohtia entistä vakavammin: ”Anna, siun pitää lähtee pidemmäks aikaa johonkin lämpimään, kun ei tää talvi taida olla siun juttu ollenkaan!” Siitä alkoikin sitten Australian matkan suunnittelu, josta tosin pidin aika matalaa profiilia siihen asti kunnes olin tilannut lentoliput. Vietin netissä lukemattomia tunteja tyyliin eri keskustelupalstoja ja matkakertomuksia lueskellen. Ja lukemattomia tunteja vaivasin päätäni myös sillä, että haluanko auppariksi vai lähdenkö matkustelemaan muuten vain. Siis mie olin jo ostanut lentoliput, mutta en tienny vielä mitä tulisin tänne tekemään eli siis hostperheestäkään miulla ei ollu vielä harmainta haisuakaan. Luotin kuitenkin siihen, että asiat järjestyy ja niinhän siinä sitten tapahtuikin :)
Yritin houkutella muutamia kavereita mukaani Ausseihin, mutta kaikilla tuntui olevan (ihan ymmärrettävistä syistä) esimerkiksi opiskelu tai parisuhde etusijalla. Kun en saanut ketään kaveria reissuun mukaan, niin au pair -vaihtoehto alkoi tuntua entistä paremmalta. Vaikka olisin varmasti pärjännyt yksinkin, niin tuntui turvalliselta ajatella, että täällä päässä olisi joku ”kiintopiste” tai ylipäätään joku hakemassa lentokentältä. Niinpä sitten tein oman profiilin aupairworld.net -sivustolle, selasin perheiden ilmoituksia ja päivitin sivuja noin viiden minuutin välein :D Olin useammankin perheen kanssa yhteyksissä sähköpostin välityksellä, kunnes…näin M:n ilmoituksen ja tiesin, että tässä se on! Suomesta parikymmentä vuotta sitten Sydneyyn muuttanut äiti 12- ja 13 -vuotiaiden poikien kanssa. Olin niin tohkeissani, että etsin M:n Facebookista ja laitoin inbox-viestiä menemään. Tästä sainkin jälkikäteen kiitosta, kun olin ollut niin oma-aloitteinen.
Viime kesänä vaihdoimme M:n kanssa useita sähköposteja ja soitettiin pari puhelua. Noissa käytiin läpi ihan perusjuttuja; M kertoi itsestään ja pojistaan, mitä työtehtäviini kuuluisi, minkälaisia ”työsuhde-etuja” saisin ja niin edelleen. Miulla oli kunnon työhaastattelu sähköpostin kautta! Siinä sitten kun oltiiin tekemisissä, niin varmasti puolin ja toisin kummallakin vahvistu käsitys siitä, että nyt ollaan oikean ihmisen kanssa juttusilla. Jotenkin asiat vain lutviutu niin, että M sitten yhdessä sähköpostissa kirjoitti, että: ”Tullaan hakemaan sua lentokentältä sitten 3.9!” :)
Siitä sitten alkoi päivien laskeminen syyskuun ensimmäiseen ja asioiden järjestely Suomen päässä. Sellasia juttuja, jotka tulee ainakin näin ekana mieleen niin on tieystikin Working Holiday -viisumin hankkiminen (itse hankin sen kyllä jo samaan aikaan lentolippujen kanssa). Täyttelin hakemuksen netissä ja noin puolen tunnin päästä viisumi olikin miulla jo sähköpostissa, eli tuo ei oo mikään vaikee homma. Kaikkien virallisten, kuten pankki- ym. asioiden hoitoa varten kirjoitin valtakirjat sekä äidille että Henrylle, hommasin vuokralaiset Joensuun asuntooni, ilmoitin muissa asunnoissani asuville vuokralaisilleni lähdöstäni ja pyysin heitä ottamaan tarvittaessa yhteyttä joko äitiini tai Henryyn ja niin edelleen. Ostelen adapterin ja hoitelin muita tuollaisia pikkujuttuja :) Mitään takapakkeja tai paniikkeja ei tullut, totta kai matkajännitys kasvoi päivä päivältä, mutta ei sitä oikein tajunnut kuin vasta lähtöaamuna kunnolla! Tai no yksi paniikki oli ja paljastettakoon se nyt tässäkin, eli kirjoitin lentolippua varatessani sukunimeni yhdellä kirjaimella väärin, mutta asia selvitettiin lentoyhtiön kanssa ja sain lähteä rauhallisin mielin matkalle :)
Elikä siis lähdin au pairiksi ihan itsenäisesti ilman mitään järjestöä, ja tätä voin suositella ehdottoman lämpimästi jokaiselle! Ainakin aupairworld.net -sivusto on tosi kätevä ja kaikenlisäksi ilmainen. Totta kai ”huijariperheitä” voi olla sielläkin, mutta maalaisjärkeä käyttämällä pärjää kyllä tässäkin asiassa jo hyvin pitkälle. Ja varmasti jokainen tajuaa, että jos vaikka palkka alkaa kuulostaa liian hyvältä, niin kannattaa miettiä pari kertaa että mistä tässä on oikeasti kyse. Perheeseen kannattaa myös tutustua juuri vaikkapa sähköpostin välityksellä ja sen lisäksi jutella puhelimessa tai Skypessä, eikä vain luottaa pariin ensimmäiseen vaihdettuun viestiin. Järjestö toki etsii sinulle perheen valmiiksi, mutta totta puhuen en ole kuullut järjestöjen toiminnasta kuin huonoa palautetta! Kaikki järjestöjen kautta tulleet aupparikaverini ovat sanoneet sen olleen pelkkää rahantuhlausta, ja että jos nyt olisivat lähdössä niin etsisivät perheen aivan taatusti itse.
Koen olevani tosi etuoikeutettu, että löysin näin hyvän hostperheen :) Paljon auttaa totta kai jo se, että M on kotoisin Suomesta ja näin ollen esimerkiksi kielimuuriongelmia ei kotona tule. Poikien kanssa puhutaan ”finglishia”, eli suomen ja englannin sekoitusta. Sovittiin jo heti alussa M:n kanssa, ettei tehdä mitään työsopimusta tarkkoine tunteineen ja työtehtävineen, vaan katotaan aina päivä kerrallaan ja ollaan kummatkin joustavia. Meillä tää onkin toteutunut tosi hyvin, eikä mitään ongelmia oo tullut. Koen, että oon täällä yksi perheenjäsenistä, mihin vaikuttaa varmasti just tuokin, ettei miun työtunteja oo määritelty tyyliin aamukasista iltakuuteen, jonka jälkeen lukkiutuisin vain omaan huoneeseeni ja tulisin takaisin muiden pariin vasta seuraavana aamuna. Eikä tuossa oikein ois mitään järkeäkään, koska pojat on tosiaan jo 12- ja 13 -vuotiaat ja päivät koulussa (jonka takia miulla on vapaa-aikaakin tosi paljon!). Tykkäänkin tästä tilanteesta, ettei miun tarvii päivästä toiseen viihdyttää pikkutenavia, koska tunnen olevani paljon enemmän omimmillani jo vähän vanhempien lasten kanssa. Miun työtehtäviin kuuluu pääasiallisesti poikien kuskailu kouluun ja harrastuksiin sekä kaupassakäynti ja ruuanlaitto. Jos näen, että likapyykissä on paljon vaatteita tai tiskikone odottaa tyhjentämistä, niin teen asioille jotain vaikka miun ei ois pakko. Yritän elää täällä mahdollisimman paljon samalla tavalla kuin kotona eli teen myös niitä kaikkia kotitöitä mitä normaalistikin tekisin :) Ollaan M:n kanssa juteltu, että ei siihen virallista työsopimusta tarvitse, että ”elää normaalia elämää”.
Vaikka en olisi tään parempaa hostperhettä voinut kuvitellakaan, niin totta kai joskus tulee sellasia hetkiä, että antaisin mitä vain jos voisin olla kotonakotona. Toisaalta varmasti jokainen au pairiksi lähtevä tajuaa jo etukäteen, että noitakin tulee vastaan ja osaa siten jo varautua niihin. Vaikka jotkut perheen toimintamallit saattaa tuntua tosi omituisiltakin, niin pitää vain asennoitua niin, että perhe on omanlaisensa eikä kaikki toimi kuten kotona on tottunut. Olen huomannut, miten kiitollisuuteni omaa kotiani ja tapojamme kohtaan on kasvanut näiden kuukausien aikana :) Miun mielestä yks au pairin tärkeimmistä taidoista on myös se, että tilanteen vaatiessa osaa jättäytyä myös vähän sivummalle, vaikka oikeasti tekisikin mieli sanoa muutama valittu sana. Tää siis sitä koskien, jos huomaa vaikka vanhempien tekevän jotain täysin omien kasvatusperiaatteiden vastaisesti. Jos taas asia koskee au pairia itseään ja vaikka jotain työhommaa, niin silloin kannattaa ehdottomasti avata suunsa ja ottaa asiat puheeksi. Voin kuvitella, miten piinavaa olisi olla kuitenkin aika tuntemattomassa perheessä monta kuukautta niin, että joku asia omaan työhön liittyen painaisi koko ajan mieltä.
Muihin auppareihin tutustuu täällä kyllä tosi helposti, ja voin kertoa, että niitä täällä riittääkin! Esimerkiksi Facebookin ”Sydney Au Pairs” -ryhmä on ollut tosi kätevä uusien kavereiden löytämisessä :) Omat parhaat kaverini lopettivat työnsä vuodenvaihteessa ja lähtivät reissaamaan, jonka jälkeen miun sosiaalinen elämä ei oo ollu täällä niin vireää kuin aiemmin. Tuntuu vain niin työläältä ”aloittaa kaikki alusta”, kun noiden tyttöjen kanssa syntyi jo niin vahva ystävyysside. Eli kyllä täältä kavereita löytää, kunhan vain itse on aktiivinen! :) Itse olen nyt vain ollut hieman laiska asian suhteen. Olen aina ollut myös hyvin kotona viihtyvää tyyppiä, eli en oikeastaan kaipaakaan sitä, että olisin joka ilta jossain huitelemassa kavereiden kanssa. Miulle riittää se, että nähdään vaikka pari kertaa viikossa ja tehdään jotain kivaa yhdessä :)
Olen siis tosi tyytyväinen, että päätin toteuttaa unelmani ja lähteä Ausseihin. Olen nähnyt ja kokenut niin paljon uutta, että ajatus siitä, että nyt kun pidin välivuoden ja tulin tänne, niin valmistumiseni venyy ehkä vuodella tai parilla eteenpäin ei saa yhtään minkäänlaista painoarvoa. Töitä ehdin kyllä tekemään myöhemminkin, mutta tällaista tilaisuutta en ehkä olisi enää tulevaisuudessa saanut. Sydneyyn kohteena olen ollut tyytyväinen, vaikka epäkohtiakin täältä toki löytyy. Esimerkiksi sää ei todellakaan ole aina lämmin ja aurinkoinen ja haavekuvat jokapäiväisestä rantaelämästä kannattaa heittää romukoppaan jo heti alkajaisiksi :) Esimerkiksi meiltä on ajomatkaa lähimmälle rannalle puolisen tuntia, eli se, että asuu Sydneyssä ei automaattisesti tarkoita sitä, että asuu jollain upealla beachillla. Hintataso on Suomeen verrattuna korkea, jätteidenlajittelu on ihan lapsenkengissä ja niin edelleen. Mutta taas kerran painotan sitä omaa asennetta: ulkomaille ei mielestäni edes kannata vaivautua lähtemään mikäli odottaa kaiken toimivan kuin Suomessa. Vastaavasti sitten elämä on täällä aika rentoa ja siis kyllä tuota aurinkoa ja lämpöä verraten täällä tosi paljon on! :)
Kannustan kaikkia toteuttamaan omia unelmiaan, olivatpa ne sitten haaveita au pairiudesta tai mistä tahansa! :) Ainakin itse koen, että sen lisäksi, että olen saanut täällä Ausseissa paljon uusia kokemuksia, niin olen myös kasvanut ihmisenä ihan hurjan paljon. Tämä kaikki on jotain sellaista, mitä ei pysty rahassa mittaamaan ja sellaista, minkä tekemättä jättämistä olisin varmasti harmitellut vielä vuosienkin päästä. Myös kunnioitus läheisiäni ja omaa kotia kohtaan on noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin, ja nyt yritänkin samalla nauttia näistä kaikista jäljellä olevista Aussipäivistä, kun yhtä lailla odotan sitä hetkeä kun astun Helsinki-Vantaalle ja pääsen halaamaan rakkaita ihmisiä. ”Täytyy mennä kauas, että näkee lähelle”, allekirjoitan!
ps. Vastailen edelleen tosi mielelläni kaikkiin kommentteihin ja kysymyksiin, joten esittäkää niitä ihan rohkeasti! Nimittäin vaikka tästä tulikin tällainen kilometripostaus, niin unohdin siltikin varmaan puolet asioista :D
torstai 31. maaliskuuta 2011
Tote bag
Toteutettiin viimeinkin tänään M:n kanssa shoppailureissu Direct Factory Outletiin. Tiesin kyllä jo etukäteen, että siitä ei hyvä seuraa, kun edelleenkään en tuohon matkalaukkuuni lisätäytettä tarvitsisi... Mutta kas kummaa miten onnistuinkaan unohtamaan tuon ajatuksen kiitettävän hyvin DFO:ssa pyöriessäni ;)
Näiden kuvien jälkeen ehkä ymmärrätte, mikä on yksi niistä syistä, etten ole koskaan perustanut muotiblogia:
Niin ja sain mie myös sen, mitä alunperin DFO:sta lähdin metsästämäänkin, eli County Roadin tote bagin. Noita tulee täällä Sydneyssa vastaan noin joka toisella vastaantulijalla ja sikälikin on ihme, etten oo ite vielä aiemmin tuollasta ostanut vaikka kieltämättä ajatus onkin muhinut päässäni jo hyvän aikaa. Ja tälle laukulle on oikeesti käyttöä, koska miun Primarkin ihana jätti-iso "nahka"laukku repes (ja Tiina on nyt ihan hiljaa siellä! ;)) joten se miun on pakko heittää roskikseen täältä lähtiessäni. Aionkin ottaa tuon toten käsimatkatavaraksi ja sulloa sitten vaikka sinne ne kaikki ylikiloja aiheuttavat hupparini :D Ihanan tilava ja rento laukku, eli just miuta!
Noita laukkuja on olemassa vaikka missä väreissä, mutta tuolla DFO:ssa oli vain punaista, mustaa, sinistä ja harmaata. Alunperin olin kallellani mustaan, mutta lopulta päädyin punaiseen, kun miulla on jo tuo Marimekon olkalaukku mustana. Harmaa oli miun mielestä sellanen likaisen harmaa ja sinisestä väristä en tykkää itselläni yhtään. Tuon punaisen kanssa voi tulla tietty se ongelma, että käykö se sitten "kaiken kanssa", mutta kun tuo laukku muuten on niin simppeli ja ajaton niin tuskinpa noitakaan ongelmia hirveesti tulee. Mutta summa summarum, nyt oon taas pikkusen enemmän aidompi aussi ja ainakin yks pakkaamispulma on ratkaistu ;)
Näiden kuvien jälkeen ehkä ymmärrätte, mikä on yksi niistä syistä, etten ole koskaan perustanut muotiblogia:
Siis mikä tuo huppari taas on?! No ihana! Mut ainiin... Eli siis tuo toppi ja nuo pitkähihaiset ei nyt niin kamalasti siellä laukussa tule painamaan, mutta noitten kaikkien kolitsieni kanssa mie oon vielä ihan oikeesti pulassa kun pakkailun hetki koittaa :D Mutta kun oon henkeen ja vereen niin hupparityttö ja kaikkien rentojen vaatteiden rakastaja, että en vain yksinkertaisesti voinut jättää tuota marjapuuronpunaista (vaikkakin kuvassa näyttää ihan joltain muulta) 10 dollaria maksanutta ihanuutta kaupanhyllylle.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Terveisiä poolilta...
...missä oli mukava hengailla aina siihen asti, kunnes:
En ymmärrä miten sää pystyy vaihtumaan täällä niin nopeesti! Harmikseni kerkesin nauttia auringosta kunnolla vain vartin, kunnes noita pilviä alkoi ilmaantua. Eka ajattelin, että mitäs muutamasta haituvasta, mutta kun muutamassa minuutissa taivas alkoi olla jo sen näköinen, että kohta staa ja kovaa niin katsoin parhaaksi lähteä sisälle mahdollisimman nopeasti. Hyvä että lähdinkin, oisin nimittäin jäänyt muuten aikamoisen monsuunin alle taas! Ja mainittakoon muuten vielä, että tällä hetkellä taivas on taas jo sinivoittoinen.
Päivät täällä on taas rullanneet ihan normimeiningillä eli alkuviikosta ei ole sen kummempaa raportoitavaa :) Nyt kuitenkin voisin ottaa puheeksi yhden asian, joka tapahtui taas tänään ja joka on ällöttänyt täällä ihan alusta asti. Vaikka australialaiset on ystävällistä kansaa, niin en vain voi sietää sitä kun miehet vislailee autoistaan, kun olen kävellen liikenteessä. Olen kyllä törmännyt tuohon tapaan aiemminkin ulkomailla ollessani - pari viikkoa noita vislauksia vielä jaksaa, mutta kun niitä on kohta (huomenna!!) saanut peräänsä jo seitsemän kuukautta niin mitta alkaa olla aika täysi. Kukaan voi tuskin kieltää, etteikö omasta ulkonäöstään olisi kiva saada hyvää palautetta, mutta ainakin itse ottaisin sitä vastaan mieluummin jollain muulla tavalla. Enkä edes pukeudu mitenkään provosoivasti ja miusta on alkanu tuntua siltä että käppäilisipä tuolla vaikka missä pilkkihaalareissa niin etenkään nuo lava-autoillaan ajavat hikiset raksamiehet eivät siltikään jättäis rauhaan. Älkääkä ottako tätä tekstiä nyt itserakkauteni ilmentymänä, pitäisi olla aika kieroutunut että tuollasesta jotain kiksejä saisin..
Ja röyhkein oli ehkä se, että yhtenä päivänä Chatswoodista kotiin kävellessäni tajusin, että yksi mies tunki itseään ulos apukuskin puoleisesta ikkunasta, otti miusta kuvan ja huuteli rivouksia perään. Oli muuten aika lähellä ettei miulla noussu keskari pystyyn, mutta ajattelin että jos oisin näyttäny kiinnittäneeni huomiota tuohon niin sillonhan tuonkin kyseisen auton äijät ois saanu just sitä haluamaansa huomiota. Sellasta ei miulta kyllä liikene tuollasille tyypeille yhtään ja voivoi, kyllä käy sääliksi miehiä jos ei oo ennen naista nähneet.
Ettei kaikille jää nyt ihan väärää käsitystä, niin kyllä täällä saa kulkea kaduilla ihan rauhassakin! :) En tiiä onko nuo kaikki vislailijat pakkautuneet just tänne meidän suunnalle, kun muualla Sydneyssa en sellaisiin juurikaan oo törmännyt - onneksi!
ps. Mie haluun miun rusketuksen takasin, tää väri nyt ei yhtään miellytä:
En ymmärrä miten sää pystyy vaihtumaan täällä niin nopeesti! Harmikseni kerkesin nauttia auringosta kunnolla vain vartin, kunnes noita pilviä alkoi ilmaantua. Eka ajattelin, että mitäs muutamasta haituvasta, mutta kun muutamassa minuutissa taivas alkoi olla jo sen näköinen, että kohta staa ja kovaa niin katsoin parhaaksi lähteä sisälle mahdollisimman nopeasti. Hyvä että lähdinkin, oisin nimittäin jäänyt muuten aikamoisen monsuunin alle taas! Ja mainittakoon muuten vielä, että tällä hetkellä taivas on taas jo sinivoittoinen.
Päivät täällä on taas rullanneet ihan normimeiningillä eli alkuviikosta ei ole sen kummempaa raportoitavaa :) Nyt kuitenkin voisin ottaa puheeksi yhden asian, joka tapahtui taas tänään ja joka on ällöttänyt täällä ihan alusta asti. Vaikka australialaiset on ystävällistä kansaa, niin en vain voi sietää sitä kun miehet vislailee autoistaan, kun olen kävellen liikenteessä. Olen kyllä törmännyt tuohon tapaan aiemminkin ulkomailla ollessani - pari viikkoa noita vislauksia vielä jaksaa, mutta kun niitä on kohta (huomenna!!) saanut peräänsä jo seitsemän kuukautta niin mitta alkaa olla aika täysi. Kukaan voi tuskin kieltää, etteikö omasta ulkonäöstään olisi kiva saada hyvää palautetta, mutta ainakin itse ottaisin sitä vastaan mieluummin jollain muulla tavalla. Enkä edes pukeudu mitenkään provosoivasti ja miusta on alkanu tuntua siltä että käppäilisipä tuolla vaikka missä pilkkihaalareissa niin etenkään nuo lava-autoillaan ajavat hikiset raksamiehet eivät siltikään jättäis rauhaan. Älkääkä ottako tätä tekstiä nyt itserakkauteni ilmentymänä, pitäisi olla aika kieroutunut että tuollasesta jotain kiksejä saisin..
Ja röyhkein oli ehkä se, että yhtenä päivänä Chatswoodista kotiin kävellessäni tajusin, että yksi mies tunki itseään ulos apukuskin puoleisesta ikkunasta, otti miusta kuvan ja huuteli rivouksia perään. Oli muuten aika lähellä ettei miulla noussu keskari pystyyn, mutta ajattelin että jos oisin näyttäny kiinnittäneeni huomiota tuohon niin sillonhan tuonkin kyseisen auton äijät ois saanu just sitä haluamaansa huomiota. Sellasta ei miulta kyllä liikene tuollasille tyypeille yhtään ja voivoi, kyllä käy sääliksi miehiä jos ei oo ennen naista nähneet.
Ettei kaikille jää nyt ihan väärää käsitystä, niin kyllä täällä saa kulkea kaduilla ihan rauhassakin! :) En tiiä onko nuo kaikki vislailijat pakkautuneet just tänne meidän suunnalle, kun muualla Sydneyssa en sellaisiin juurikaan oo törmännyt - onneksi!
ps. Mie haluun miun rusketuksen takasin, tää väri nyt ei yhtään miellytä:
 |
| Enkä näytä tässä kuvassakaan sitä keskaria, vaikka siltä saattaakin nopealla vilkaisulla vaikuttaa, haha :D |
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Kyöstinhupparipäivä
Viikonloppu mennä sujahti taas sellaisella vauhdilla, että ei meinannu itekään perässä pysyä! Kivaa tekemistä riitti sekä lauantaille että sunnuntaille, joten eipä ole toisaalta ihmekään kun taas huomaan että ollaan maanantaissa...
Lauantaina hengailin Chatswoodissa melkein koko päivän oikeastaan ihan ex temporena. Miun oli aamupäivällä tarkoitus lähtee käymään siellä vain combatissa, mutta kun iltapäivälle ja illalle ei ollu sen kummempaa tekemistä niin ajattelin että samakos tuo jos jään sinne vähän kiertelemään :) Ohjelmaan ei kuulunut tosiaan sen kummempaa kuin ulkona syömistä ja pientä shoppailua. Ja pienet olivat myös miun shoppailun tulokset: ainoastaan uusi ripsari! :D Täällä ripsiväreistä saa maksaa ihan helposti reilut 20 dollaria (siis kautta linjan ihan kaikista Maybellineista lähtien!) ja nyt löysin juurikin Maybellinen Lash Stileton supertarjouksesta 9,95 dollaria niin pakkohan se oli napata mukaan. Siitä huolimatta, että en muista millon oisin viimeks meikannut täällä edes ripsivärin vertaa. Tuolla auringossa hikoillessa kun en ihan välttämättä halua näyttää siltä perinteiseltä pandalta ja vedenkestävän ripsivärin käyttö nyt on vaan ollu miulle aina ihan ylivoimasen vaikeeta. Älkää kysykö miksi, en nimittäin tiedä.. Olin kyllä ihan nääääääin lähellä tyhjentää K-Martin alevaaterekit, mutta onneksi joku järjen ääni päässäni muistutteli matkalaukun painorajoituksista. Niin siis just niistä, jotka oli 100 grammaa vaille täynnä jo tänne tullessanikin :D Niin pahasti nuo shortsit ja muutamat ihanat paidat kuitenkin jäi kummittelemaan mieleeni, että ehkä miun on ihan pakko poiketa tuonne kauppaan vielä tässä joku lähipäivä ja lykätä se ylikiloajatus sinne 19. toukokuuta iltaan..
Lauantai-iltana katottiin Earth Hour vietettyämme vielä poikien sekä Nellyn ja Mayan kanssa Social Network. Jotenkin tuo leffa ei iskeny, joten oon ihan tyytyväinen etten kuluttanut tuon takia vajaata pariakymppiä elokuvateatteriin niin kuin olin vähän suunnitellut. Jotenkin tuo oli miusta yksinkertaisuudessaan vain aika tylsä. Pitää varmaan tulevana viikonloppuna korjata tilanne jollain ällöromanttisella pätkällä ;)
Eilen heräsin vasta yhdentoista maissa ja oisin varmasti nukkunut pidempäänkin ellei nuo miun korvatulpat ois jotain sellasta "läpäisen 50% kaikista äänistä" -laatua. Toisaalta olikin ihan hyvä herätä tuossa vaiheessa, kun oltiin sovittu Sanelman kanssa treffit North Sydneyyn. Sää oli eilen tosi sateinen ja oma olokin oli vähän sellainen, että nyt on ihan selvästi Kyöstinhupparipäivä. Lanseerasin tuon termin siis eilen, kun miulla ei ollut minkäänlaista pukeutumismotivaatiota ja viskasin päälleni leggingsien kaveriksi vain äitini miesystävän minulle jättämän hupparinsa! Mikä olisikaan parempi keksintö sateisella ja kolakalla säällä kuin miesten itselle yli-iso, ihanan pehmeä ja lämmin hoody? No ei mikään, huomasin sen jo meidän jouluisella reissulla Gold Coastilla kun muutamana päivänä meinasi olla "melko" monsuunista, jolloin pääsin tekemään tuttavuutta tuon vaatteen kanssa ekaa kertaa. Kiitos vielä Kyöstille, kun raaskit jättää tuon ihanuuden miulle tänne! Ainut juttu on vain se, että tuo on niin painavaa kolitsia, että jo senkin osalta olen kerennyt pohtia että paljonko se vie noista matkalaukun sallituista 18 kilosta :D Voisin kyllä harkita tuo päällä lentämistäkin, koska miulla on koneessa aina kylmä enkä siedä matkustamista kiristävissä vaatteissa ja tuo huppari on kyllä just niin mukavuusvaate parhaimmasta päästä!
Ahaa, eksyinköhän taas vähän raiteelta :) Niin siis Sanelman kanssa oli taas tosi kiva tavata ja mitä enemmän tutustutaan niin sitä enemmän tulee sellanen olo, että meidät oli varmasti tarkotettukin "löytämään" toisemme. Sillon vissiin synkkaa melko hyvin, kun aika menee toisen seurassa kuin siivillä ja juttua tulvii enemmän kuin suu kerkeis puhuakaan :) Istuttiin pari tuntia kahvilla (ja mie oikeammin teellä) ihan North Sydneyn juna-aseman vieressä, kun ulkona sato niin kovasti ettei oikein huvittanut lähteä ettimään mitään paikkaa yhtään kauempaa. Illalla tulin kotiin ihanan rentouttavan joogan kautta, eli viikonloppu sai mitä parhaimman päätöksenkin!
Tänään on taas palattu arkeen normaalien työkuvioiden eli poikien kuskauksen, pyykinpesun ja ruuanlaiton parissa. Kohta lähden ajelemaan Olympic Parkiin päin, kun haen vielä nA:n puoli kahdeksalta päättyvistä tennistreeneistään.
Lauantaina hengailin Chatswoodissa melkein koko päivän oikeastaan ihan ex temporena. Miun oli aamupäivällä tarkoitus lähtee käymään siellä vain combatissa, mutta kun iltapäivälle ja illalle ei ollu sen kummempaa tekemistä niin ajattelin että samakos tuo jos jään sinne vähän kiertelemään :) Ohjelmaan ei kuulunut tosiaan sen kummempaa kuin ulkona syömistä ja pientä shoppailua. Ja pienet olivat myös miun shoppailun tulokset: ainoastaan uusi ripsari! :D Täällä ripsiväreistä saa maksaa ihan helposti reilut 20 dollaria (siis kautta linjan ihan kaikista Maybellineista lähtien!) ja nyt löysin juurikin Maybellinen Lash Stileton supertarjouksesta 9,95 dollaria niin pakkohan se oli napata mukaan. Siitä huolimatta, että en muista millon oisin viimeks meikannut täällä edes ripsivärin vertaa. Tuolla auringossa hikoillessa kun en ihan välttämättä halua näyttää siltä perinteiseltä pandalta ja vedenkestävän ripsivärin käyttö nyt on vaan ollu miulle aina ihan ylivoimasen vaikeeta. Älkää kysykö miksi, en nimittäin tiedä.. Olin kyllä ihan nääääääin lähellä tyhjentää K-Martin alevaaterekit, mutta onneksi joku järjen ääni päässäni muistutteli matkalaukun painorajoituksista. Niin siis just niistä, jotka oli 100 grammaa vaille täynnä jo tänne tullessanikin :D Niin pahasti nuo shortsit ja muutamat ihanat paidat kuitenkin jäi kummittelemaan mieleeni, että ehkä miun on ihan pakko poiketa tuonne kauppaan vielä tässä joku lähipäivä ja lykätä se ylikiloajatus sinne 19. toukokuuta iltaan..
Lauantai-iltana katottiin Earth Hour vietettyämme vielä poikien sekä Nellyn ja Mayan kanssa Social Network. Jotenkin tuo leffa ei iskeny, joten oon ihan tyytyväinen etten kuluttanut tuon takia vajaata pariakymppiä elokuvateatteriin niin kuin olin vähän suunnitellut. Jotenkin tuo oli miusta yksinkertaisuudessaan vain aika tylsä. Pitää varmaan tulevana viikonloppuna korjata tilanne jollain ällöromanttisella pätkällä ;)
Eilen heräsin vasta yhdentoista maissa ja oisin varmasti nukkunut pidempäänkin ellei nuo miun korvatulpat ois jotain sellasta "läpäisen 50% kaikista äänistä" -laatua. Toisaalta olikin ihan hyvä herätä tuossa vaiheessa, kun oltiin sovittu Sanelman kanssa treffit North Sydneyyn. Sää oli eilen tosi sateinen ja oma olokin oli vähän sellainen, että nyt on ihan selvästi Kyöstinhupparipäivä. Lanseerasin tuon termin siis eilen, kun miulla ei ollut minkäänlaista pukeutumismotivaatiota ja viskasin päälleni leggingsien kaveriksi vain äitini miesystävän minulle jättämän hupparinsa! Mikä olisikaan parempi keksintö sateisella ja kolakalla säällä kuin miesten itselle yli-iso, ihanan pehmeä ja lämmin hoody? No ei mikään, huomasin sen jo meidän jouluisella reissulla Gold Coastilla kun muutamana päivänä meinasi olla "melko" monsuunista, jolloin pääsin tekemään tuttavuutta tuon vaatteen kanssa ekaa kertaa. Kiitos vielä Kyöstille, kun raaskit jättää tuon ihanuuden miulle tänne! Ainut juttu on vain se, että tuo on niin painavaa kolitsia, että jo senkin osalta olen kerennyt pohtia että paljonko se vie noista matkalaukun sallituista 18 kilosta :D Voisin kyllä harkita tuo päällä lentämistäkin, koska miulla on koneessa aina kylmä enkä siedä matkustamista kiristävissä vaatteissa ja tuo huppari on kyllä just niin mukavuusvaate parhaimmasta päästä!
Ahaa, eksyinköhän taas vähän raiteelta :) Niin siis Sanelman kanssa oli taas tosi kiva tavata ja mitä enemmän tutustutaan niin sitä enemmän tulee sellanen olo, että meidät oli varmasti tarkotettukin "löytämään" toisemme. Sillon vissiin synkkaa melko hyvin, kun aika menee toisen seurassa kuin siivillä ja juttua tulvii enemmän kuin suu kerkeis puhuakaan :) Istuttiin pari tuntia kahvilla (ja mie oikeammin teellä) ihan North Sydneyn juna-aseman vieressä, kun ulkona sato niin kovasti ettei oikein huvittanut lähteä ettimään mitään paikkaa yhtään kauempaa. Illalla tulin kotiin ihanan rentouttavan joogan kautta, eli viikonloppu sai mitä parhaimman päätöksenkin!
Tänään on taas palattu arkeen normaalien työkuvioiden eli poikien kuskauksen, pyykinpesun ja ruuanlaiton parissa. Kohta lähden ajelemaan Olympic Parkiin päin, kun haen vielä nA:n puoli kahdeksalta päättyvistä tennistreeneistään.
Kivaa ja keväistä alkanutta viikkoa kaikille! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)