"Kiitotien päässä on taivaassa reikä, ovi miltei mahdottomaan"

"Lentokenttien aavoilla tuulee
niin kuin ulapalla aution maan

ja kiitotien päässä on taivaassa reikä

ovi miltei mahdottomaan"

Jepjep, se olis menoa sitten tasan viikon päästä! Tähän aikaan oon varmaan ihan hermona Helsinki-Vantaalla, kenties jo turvatarkastuksesta päässeenä kansainvälisellä puolella. Nyt jo melkein nousee kyynelet silmiin, kun mietin sitä kun halaan Henryä viimistä kertaa.. Aina johonkin pidemmälle reissulle lähtiessäni miulle tulee joku ihme tarve pyydellä saattajilta (etenkin jos kyseessä on joku lähimmäinen) anteeks kaikista mahdollisista asioista ja vaikka siitäkin, jos oon joskus jotain pahaa kyseisestä henkilöstä ajatellu. Ihan outoa, mutta kai siinä on aina mukana se pelko ettei sitä toista näkiskään enää koskaan? En tiedä. Tai sitten sekin on vain pelkkä ehdollistuma ja sitä ajattelee, että en ole niin paha ihminen (=oma matka ei epäonnistu) jos muistan luetella kaikki litaniat siitä kuinka pahoillani olen kaikista huonoista tekemisistäni ja kuinka paljon rakastan. Vaikka niin kyllä ihan oikeasti rakastankin.

Tuntuu hassulta, miten jotain asiaa voi samalla odottaa ihan uskomattoman paljon, kun samalla nauttii myös siitä odottelusta ja kaikesta mitä miun tapauksessa ennen lähtöä vielä tekee. Eilen ja tänään kotitöitä tehdessäni mietin taas, miten hyvin miulla loppujenlopuksi on asiat ja miten helppo olisi vain jäädä tänne ja parin viikon päästä jatkaa opiskeluja Joensuussa. Mutta kuten monta kertaa olen aiemmissa kirjoituksissanikin maininnut, niin sen takia, että asiat on näin hyvin, on tosi helppo myös lähteä - ja tulla takaisin. Elämä on juuri nyt tosi jees! :)

Olen tosi liikkis, mutta en silti ole vielä itkenyt kertaakaan tätä lähtöäni. Surusta en varmasti tule itkemään, koska ikävänkyyneletkin ovat vain sitä, että välitän ja että miusta välitetään. Eilen oli kyllä ensimmäiset tirautukset lähellä, kun radiosta tuli tuo Lentäjän poika. Siinä sanat ja sävel jotenkin natsaa ja vaikka kyseessä onkin tuollainen musiikkilaji, jota en ehkä ihan ekana ois fanittamassa, niin tuo biisi iskee. Se on miulle merkityksellinen myös sen takia, että iskän viimeisenä isänpäivänä se pyyti et soittasin pianolla sille jotain ja soitin tuon kappaleen :) Isin kuolemasta tulee muuten kohta jo kolme vuotta...aika on menny ihan kamalan nopeesti! Onneks oon näiden kolmen vuoden aikana tajunnut olla omasta terveydestäni ja jokaisesta päivästä kiitollisempi kuin koskaan aiemmin. Joskus elämässä tarvii näköjään vähän turhankin suuren herätyksen, että ymmärtää mikä on tärkeää ennen kuin menettää sen ja että tajuaa nauttia joka päivästä. Ja että muistaa elää unelmaansa! Sen takia mie lähen Ausseihin :)

Tj 7!