Anna au pairina

Oon saanut aika kysymyksiä auppariuteen liittyen sekä tämän blogin kautta että sähköpostilla, kiitos niistä! :) Ajattelin, että helpoin tapa vastata noihin on laatia jonkinlainen postaus au pairiuteen liittyen, joten tässäpä tulee. Muistutan nyt heti alkuun, että kirjoitan tämän täysin omasta näkökulmastani ja jokainen auppari sekä hostperhe ovat omanlaisiaan, joten tätä postausta ei pidä ottaa liian yleistävänä! Kirjoitan tässä aika paljon omaa tarinaani kaikkien faktojen lisäksi, koska myös niitä löytyy aika paljon ihan noiden ”peruspostaustenkin” lomasta. Toivon mukaan saatte siitä kuitenkin jotain vinkkejä mikäli au pairina työskenteleminen siintää unelmissanne :)

Niin kauan kuin muistan, oon unelmoinut Australiaan matkustamisesta ja nimenomaan niin, että saisin olla täällä pidempään kuin perinteiset muutaman lomaviikon. Tiesin aina, että tämän unelman aion ihan varmasti toteuttaa, mutta milloin - se oli avoinna. Parhaan sysäyksen Ausseihin lähtemiseen sain viime talvena, kun palasimme äitini ja veljeni Henryn kanssa Brasilian matkaltamme. Suomessa oli tuolloin hyytävät, yli -30 asteen pakkaset (en voi sietää!!), enkä poistunut sisältä kolmeen päivään. Tuolloin itse asiassa äitini sanoi ääneen sen, mitä alkanut itsekin pohtia entistä vakavammin: ”Anna, siun pitää lähtee pidemmäks aikaa johonkin lämpimään, kun ei tää talvi taida olla siun juttu ollenkaan!” Siitä alkoikin sitten Australian matkan suunnittelu, josta tosin pidin aika matalaa profiilia siihen asti kunnes olin tilannut lentoliput. Vietin netissä lukemattomia tunteja tyyliin eri keskustelupalstoja ja matkakertomuksia lueskellen. Ja lukemattomia tunteja vaivasin päätäni myös sillä, että haluanko auppariksi vai lähdenkö matkustelemaan muuten vain. Siis mie olin jo ostanut lentoliput, mutta en tienny vielä mitä tulisin tänne tekemään eli siis hostperheestäkään miulla ei ollu vielä harmainta haisuakaan. Luotin kuitenkin siihen, että asiat järjestyy ja niinhän siinä sitten tapahtuikin :)

Yritin houkutella muutamia kavereita mukaani Ausseihin, mutta kaikilla tuntui olevan (ihan ymmärrettävistä syistä) esimerkiksi opiskelu tai parisuhde etusijalla. Kun en saanut ketään kaveria reissuun mukaan, niin au pair -vaihtoehto alkoi tuntua entistä paremmalta. Vaikka olisin varmasti pärjännyt yksinkin, niin tuntui turvalliselta ajatella, että täällä päässä olisi joku ”kiintopiste” tai ylipäätään joku hakemassa lentokentältä. Niinpä sitten tein oman profiilin aupairworld.net -sivustolle, selasin perheiden ilmoituksia ja päivitin sivuja noin viiden minuutin välein :D Olin useammankin perheen kanssa yhteyksissä sähköpostin välityksellä, kunnes…näin M:n ilmoituksen ja tiesin, että tässä se on! Suomesta parikymmentä vuotta sitten Sydneyyn muuttanut äiti 12- ja 13 -vuotiaiden poikien kanssa. Olin niin tohkeissani, että etsin M:n Facebookista ja laitoin inbox-viestiä menemään. Tästä sainkin jälkikäteen kiitosta, kun olin ollut niin oma-aloitteinen.

Viime kesänä vaihdoimme M:n kanssa useita sähköposteja ja soitettiin pari puhelua. Noissa käytiin läpi ihan perusjuttuja; M kertoi itsestään ja pojistaan, mitä työtehtäviini kuuluisi, minkälaisia ”työsuhde-etuja” saisin ja niin edelleen. Miulla oli kunnon työhaastattelu sähköpostin kautta! Siinä sitten kun oltiiin tekemisissä, niin varmasti puolin ja toisin kummallakin vahvistu käsitys siitä, että nyt ollaan oikean ihmisen kanssa juttusilla. Jotenkin asiat vain lutviutu niin, että M sitten yhdessä sähköpostissa kirjoitti, että: ”Tullaan hakemaan sua lentokentältä sitten 3.9!” :)

Siitä sitten alkoi päivien laskeminen syyskuun ensimmäiseen ja asioiden järjestely Suomen päässä. Sellasia juttuja, jotka tulee ainakin näin ekana mieleen niin on tieystikin Working Holiday -viisumin hankkiminen (itse hankin sen kyllä jo samaan aikaan lentolippujen kanssa). Täyttelin hakemuksen netissä ja noin puolen tunnin päästä viisumi olikin miulla jo sähköpostissa, eli tuo ei oo mikään vaikee homma. Kaikkien virallisten, kuten pankki- ym. asioiden hoitoa varten kirjoitin valtakirjat sekä äidille että Henrylle, hommasin vuokralaiset Joensuun asuntooni, ilmoitin muissa asunnoissani asuville vuokralaisilleni lähdöstäni ja pyysin heitä ottamaan tarvittaessa yhteyttä joko äitiini tai Henryyn ja niin edelleen. Ostelen adapterin ja hoitelin muita tuollaisia pikkujuttuja :) Mitään takapakkeja tai paniikkeja ei tullut, totta kai matkajännitys kasvoi päivä päivältä, mutta ei sitä oikein tajunnut kuin vasta lähtöaamuna kunnolla! Tai no yksi paniikki oli ja paljastettakoon se nyt tässäkin, eli kirjoitin lentolippua varatessani sukunimeni yhdellä kirjaimella väärin, mutta asia selvitettiin lentoyhtiön kanssa ja sain lähteä rauhallisin mielin matkalle :)

Elikä siis lähdin au pairiksi ihan itsenäisesti ilman mitään järjestöä, ja tätä voin suositella ehdottoman lämpimästi jokaiselle! Ainakin aupairworld.net -sivusto on tosi kätevä ja kaikenlisäksi ilmainen. Totta kai ”huijariperheitä” voi olla sielläkin, mutta maalaisjärkeä käyttämällä pärjää kyllä tässäkin asiassa jo hyvin pitkälle. Ja varmasti jokainen tajuaa, että jos vaikka palkka alkaa kuulostaa liian hyvältä, niin kannattaa miettiä pari kertaa että mistä tässä on oikeasti kyse. Perheeseen kannattaa myös tutustua juuri vaikkapa sähköpostin välityksellä ja sen lisäksi jutella puhelimessa tai Skypessä, eikä vain luottaa pariin ensimmäiseen vaihdettuun viestiin. Järjestö toki etsii sinulle perheen valmiiksi, mutta totta puhuen en ole kuullut järjestöjen toiminnasta kuin huonoa palautetta! Kaikki järjestöjen kautta tulleet aupparikaverini ovat sanoneet sen olleen pelkkää rahantuhlausta, ja että jos nyt olisivat lähdössä niin etsisivät perheen aivan taatusti itse.

Koen olevani tosi etuoikeutettu, että löysin näin hyvän hostperheen :) Paljon auttaa totta kai jo se, että M on kotoisin Suomesta ja näin ollen esimerkiksi kielimuuriongelmia ei kotona tule. Poikien kanssa puhutaan ”finglishia”, eli suomen ja englannin sekoitusta. Sovittiin jo heti alussa M:n kanssa, ettei tehdä mitään työsopimusta tarkkoine tunteineen ja työtehtävineen, vaan katotaan aina päivä kerrallaan ja ollaan kummatkin joustavia. Meillä tää onkin toteutunut tosi hyvin, eikä mitään ongelmia oo tullut. Koen, että oon täällä yksi perheenjäsenistä, mihin vaikuttaa varmasti just tuokin, ettei miun työtunteja oo määritelty tyyliin aamukasista iltakuuteen, jonka jälkeen lukkiutuisin vain omaan huoneeseeni ja tulisin takaisin muiden pariin vasta seuraavana aamuna. Eikä tuossa oikein ois mitään järkeäkään, koska pojat on tosiaan jo 12- ja 13 -vuotiaat ja päivät koulussa (jonka takia miulla on vapaa-aikaakin tosi paljon!). Tykkäänkin tästä tilanteesta, ettei miun tarvii päivästä toiseen viihdyttää pikkutenavia, koska tunnen olevani paljon enemmän omimmillani jo vähän vanhempien lasten kanssa. Miun työtehtäviin kuuluu pääasiallisesti poikien kuskailu kouluun ja harrastuksiin sekä kaupassakäynti ja ruuanlaitto. Jos näen, että likapyykissä on paljon vaatteita tai tiskikone odottaa tyhjentämistä, niin teen asioille jotain vaikka miun ei ois pakko. Yritän elää täällä mahdollisimman paljon samalla tavalla kuin kotona eli teen myös niitä kaikkia kotitöitä mitä normaalistikin tekisin :) Ollaan M:n kanssa juteltu, että ei siihen virallista työsopimusta tarvitse, että ”elää normaalia elämää”.

Vaikka en olisi tään parempaa hostperhettä voinut kuvitellakaan, niin totta kai joskus tulee sellasia hetkiä, että antaisin mitä vain jos voisin olla kotonakotona. Toisaalta varmasti jokainen au pairiksi lähtevä tajuaa jo etukäteen, että noitakin tulee vastaan ja osaa siten jo varautua niihin. Vaikka jotkut perheen toimintamallit saattaa tuntua tosi omituisiltakin, niin pitää vain asennoitua niin, että perhe on omanlaisensa eikä kaikki toimi kuten kotona on tottunut. Olen huomannut, miten kiitollisuuteni omaa kotiani ja tapojamme kohtaan on kasvanut näiden kuukausien aikana :) Miun mielestä yks au pairin tärkeimmistä taidoista on myös se, että tilanteen vaatiessa osaa jättäytyä myös vähän sivummalle, vaikka oikeasti tekisikin mieli sanoa muutama valittu sana. Tää siis sitä koskien, jos huomaa vaikka vanhempien tekevän jotain täysin omien kasvatusperiaatteiden vastaisesti. Jos taas asia koskee au pairia itseään ja vaikka jotain työhommaa, niin silloin kannattaa ehdottomasti avata suunsa ja ottaa asiat puheeksi. Voin kuvitella, miten piinavaa olisi olla kuitenkin aika tuntemattomassa perheessä monta kuukautta niin, että joku asia omaan työhön liittyen painaisi koko ajan mieltä.

Muihin auppareihin tutustuu täällä kyllä tosi helposti, ja voin kertoa, että niitä täällä riittääkin! Esimerkiksi Facebookin ”Sydney Au Pairs” -ryhmä on ollut tosi kätevä uusien kavereiden löytämisessä :) Omat parhaat kaverini lopettivat työnsä vuodenvaihteessa ja lähtivät reissaamaan, jonka jälkeen miun sosiaalinen elämä ei oo ollu täällä niin vireää kuin aiemmin. Tuntuu vain niin työläältä ”aloittaa kaikki alusta”, kun noiden tyttöjen kanssa syntyi jo niin vahva ystävyysside. Eli kyllä täältä kavereita löytää, kunhan vain itse on aktiivinen! :) Itse olen nyt vain ollut hieman laiska asian suhteen. Olen aina ollut myös hyvin kotona viihtyvää tyyppiä, eli en oikeastaan kaipaakaan sitä, että olisin joka ilta jossain huitelemassa kavereiden kanssa. Miulle riittää se, että nähdään vaikka pari kertaa viikossa ja tehdään jotain kivaa yhdessä :)

Olen siis tosi tyytyväinen, että päätin toteuttaa unelmani ja lähteä Ausseihin. Olen nähnyt ja kokenut niin paljon uutta, että ajatus siitä, että nyt kun pidin välivuoden ja tulin tänne, niin valmistumiseni venyy ehkä vuodella tai parilla eteenpäin ei saa yhtään minkäänlaista painoarvoa. Töitä ehdin kyllä tekemään myöhemminkin, mutta tällaista tilaisuutta en ehkä olisi enää tulevaisuudessa saanut. Sydneyyn kohteena olen ollut tyytyväinen, vaikka epäkohtiakin täältä toki löytyy. Esimerkiksi sää ei todellakaan ole aina lämmin ja aurinkoinen ja haavekuvat jokapäiväisestä rantaelämästä kannattaa heittää romukoppaan jo heti alkajaisiksi :) Esimerkiksi meiltä on ajomatkaa lähimmälle rannalle puolisen tuntia, eli se, että asuu Sydneyssä ei automaattisesti tarkoita sitä, että asuu jollain upealla beachillla. Hintataso on Suomeen verrattuna korkea, jätteidenlajittelu on ihan lapsenkengissä ja niin edelleen. Mutta taas kerran painotan sitä omaa asennetta: ulkomaille ei mielestäni edes kannata vaivautua lähtemään mikäli odottaa kaiken toimivan kuin Suomessa. Vastaavasti sitten elämä on täällä aika rentoa ja siis kyllä tuota aurinkoa ja lämpöä verraten täällä tosi paljon on! :)

Kannustan kaikkia toteuttamaan omia unelmiaan, olivatpa ne sitten haaveita au pairiudesta tai mistä tahansa! :) Ainakin itse koen, että sen lisäksi, että olen saanut täällä Ausseissa paljon uusia kokemuksia, niin olen myös kasvanut ihmisenä ihan hurjan paljon. Tämä kaikki on jotain sellaista, mitä ei pysty rahassa mittaamaan ja sellaista, minkä tekemättä jättämistä olisin varmasti harmitellut vielä vuosienkin päästä. Myös kunnioitus läheisiäni ja omaa kotia kohtaan on noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin, ja nyt yritänkin samalla nauttia näistä kaikista jäljellä olevista Aussipäivistä, kun yhtä lailla odotan sitä hetkeä kun astun Helsinki-Vantaalle ja pääsen halaamaan rakkaita ihmisiä. ”Täytyy mennä kauas, että näkee lähelle”, allekirjoitan!

ps. Vastailen edelleen tosi mielelläni kaikkiin kommentteihin ja kysymyksiin, joten esittäkää niitä ihan rohkeasti! Nimittäin vaikka tästä tulikin tällainen kilometripostaus, niin unohdin siltikin varmaan puolet asioista :D